Hoppa till innehåll

Rannikkojääkäri Tammisaaresta, joka puolusti Suomea jatkosodassa

Uudenmaan prikaati
5.7.2021 16.14
Uutinen

Olof ”Olle” Rosenlund syntyi heinäkuun viidentenätoista päivänä vuonna 1921 Snappertunassa, nykyisessä Raaseporissa. Hän kävi koulua Snappertunassa ja liittyi nuorena suojeluskuntaan ja osallistui suojeluskuntalaisena talvisotaan. Sen jälkeen hän suoritti asevelvollisuutensa kahden vuoden ajan ja sai jalkaväensotilaan koulutuksen tulenjohdon suuntauksella.

Asevelvollisuuden suoritettuaan hänen tiensä vei suoraan jatkosotaan Hangon rintamalla. Olle luettelee kokemuksiaan sodan aikana.  Hänen ensimmäinen asemapaikkansa oli Hästön saaressa, jossa hän toimi tulenjohtjana.
- Siellä ryssä tulitti meitä niin intensiivisesti, että jouduimme menemään sairaalaan lepäämään, kertoo Olle.
Sillä aikaa venäläiset ehtivät valtaamaan Hästötä. Sen jälkeen mentiin Ekholmeniin, missä oli myös tulenjohtoa. Syksyllä Olle ehti myös muutamalle lyhyelle lomalle. Kun venäläiset lähtivät Hangosta 2.12.1941, Olle sai käskyn Hankoon kolmenkymmenen asteen pakkasessa, mm.  purkamaan akkuja venäläisistä autoista talteenottoa varten.
Hangosta matka jatkui Dragsvikin kautta itään Kronstadtin lahteen, jossa Olle sitten oli asemassa enemmän tai vähemmän koko sodan ajan aina Karjalan kannakselta perääntymiseen saakka. Viipurinlahdessa on Tiurinsaaren niminen saari, jossa Olle myös osallistui muutamaan taisteluun venäläisiä vastaan. Saksalaiset tulivat sitten hakemaan heidät Tiurinsaarelta ja veivät heidät Haminaan. Suunnitelmana oli, että Ollen komppanian määränpää olisi Vilaniemi. Suunnitelmat muuttuivat kuitenkin nopeasti, kun pataljoona, jonka oli tarkoitus mennä Teikarsaarelle oli myöhässä ja Ollen pataljoona lähetettiin sinne sen sijaan.

4. – 5. 7 1944
Vuorokausi Teikarsaarella muodostui kohtalokkaaksi Ollelle, joka haavoittui vakavasti lentohyökkäyksessä, perna repesi ja kallo halkesi. Lisäksi hän joutui todistamaan monen toverinsa kaatumisen.
-    Meillä ei ollut mitään syötävää ja kun kokin piti laittaa vähän ruokaa ja sytytti tulen kenttäkeittiöön, venäläiset näkivät savun nousevan savipiipusta, minkä johdosta he tekivät kohtalokkaita lentohyökkäyksiä meitä kohti, kertoo Olle.
-    Löysin pataljoonankomentajamme, majuri Myntin kaatuneena niemellä. Pääsin itse hädin tuskin pois Teikarsaarelta viimeisellä veneellä, joka oli pieni kalastajanvene, sanoo Olle.
Päästyään mantereelle matka jatkui linja-autolla Vilaniemen sairaalaan, minne hän jäi noin kymmeneksi vuorokaudeksi. Syksyn hän vietti sairaalassa Kotkassa ja Lahdessa ja palasi kotiin vasta vuonna 1945. Ollen jalkaan jäi sirpaleita ja hän oli hyvin huonossa kunnossa. Jonkin aikaa hän mm. ei pystynyt kävelemään lainkaan.

Elämä sodan aikana
Sodan raakuutta ei pysty kuvittelemaan. Olle sanoo, että siinä vallitsi periaate ”ammu tai tule ammutuksi”. 
-    Yksi kapteeni, joka oli komppanianpäällikköni, sanoi, ”Olkaa varuillanne pojat, kuollut sotilas ei ole kenellekään hyödyksi”, kertoo Olle.
Rintaman olosuhteet olivat niukat. Ruoka koostui paljolti näkkileivästä ja vedestä. Yksi muisto houkuttelee kuitenkin esiin hymyn Ollen huulilla, kun hän kertoo tarinan Kronstadtista.
-    Kerran löysimme neuvottoman possun, josta teimme hyvän lihakeiton. Koska oltiin syöty melkein vain näkkileipää ja juotu vettä (ja mahat näin ollen eivät olleet tottuneet suuriin määriin lihaa) sotilaat istuivat seuraavana aamuna kaikki omissa puskissaan paskalla, naurahtaa Olle.


Elämä sodan jälkeen
Vammojensa takia Ollesta tuli kolmenkymmenen prosentin sotainvalidi, mutta on siitä huolimatta työskennellyt mm. makkaranvalmistuksen valvontamiehenä, työnjohtajana tehtaassa ja vuosina 1951 – 1952 Dragsvikissa varus- ja muonavaraston päällikkönä.
Olle pääsi eläkkeelle 60-vuotiaana uuden voimaan tulleen lain turvin, joka määräsi, että kolmekymmentäprosenttisesti tai enemmän haavoittuneet saisivat täyden eläkkeen.


Artikkeli on Uudenmaan prikaatin tiedottajan Hanna Tallbergin kirjoittama ja pohjautuu veteraani Olof Renlundin kanssa Tammisaaressa 3.7.2021 tehtyyn haastatteluun.