Hoppa till innehåll

Läheisten vierailupäivää ei järjestetä sunnuntaina 10.7.2022

Uudenmaan prikaati
Julkaisuajankohta 5.7.2022 11.48
Tiedote

Läheisten vierailupäivää ei voida järjestää vierailuilla paikan päälle prikaatiin sunnuntaina 10.7.2022.

Tämä koskee koko puolustusvoimia. Puolustusvoimat haluaa pääesikunnan ohjeistuksen mukaisella toiminnalla varmistaa, että varusmiesten kaksi tärkeää ensimmäistä palvelusviikkoa sujuvat ilman lisääntynyttä COVID-tartuntojen riskiä. Tällä varmistetaan myös se, että varusmiehet voivat jäädä lomalle kahden ensimmäisen palvelusviikon jälkeen.

Vierailujen sijaan varusmiehillä on sunnuntain 10.7.2022 aikana mahdollisuus olla yhteydessä läheisiinsä puhelimitse palvelusaikana tunnin ajan.

Pahoittelemme, että harhaanjohtava viittaus läheisten päivään on jäänyt Uudenmaan prikaatin Bevärinsinfo-lehden sivulla 38 olevaan tapahtumakalenteriin. Lehti toimitettiin varusmiehille huhtikuun lopussa, kun taas pääesikunnan ohjeet asiassa tulivat prikaatille toukokuun alussa.

Toivotamme varusmiesten läheiset lämpimästi tervetulleiksi Uudenmaan prikaatin valatilaisuuteen lauantaina 13.8.2022. Tuolloin alokkaat vannovat sotilasvalan ja antavat sotilaan vakuutuksen.

Joukko-osasto Uudenmaan aluetoimisto
´