Northern Coasts 18
Merivoimien johtama Northern Coasts 18 harjoitus (NOCO18) järjestetään Suomessa 25.10. - 8.11.2018 Harjoitukseen osallistuu noin 4000 sotilasta, yli 40 pinta-alusta sekä useita ilma-aluksia. Osallistujia saapuu Suomen lisäksi 13 maasta.
Harjoituksen tavoitteena on harjoitella merellisiä kansainvälisiä yhteisoperaatioita yksikkö- ja esikuntatasoilla kaikilla merisodankäynnin osa-alueilla sekä kehittää monikansallisten joukkojen yhteensopivuutta erityisesti rannikko-olosuhteissa operoitaessa.
Suomalaisten osalta kansainvälinen harjoitus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden harjoitella laajemmilla joukkokokonaisuuksilla ja suorituskyvyillä kotimaassa ja sen läheisyydessä. NOCO18 mahdollistaa myös harjoittelun mm. kansainvälisen avun vastaanottamisen ja antamisen sekä isäntämaatuen järjestelyjen kehyksessä.
Harjoituksen toiminnalliset vaiheet toteutataan Selkämerellä, Saaristomerellä, Pohjoisella Itämerellä ja Suomenlahdella. Joukot harjoittelevat merivalvontaa, meriyhteyksien suojaamista, pintatorjuntaa, ilmatorjuntaa, sukellusveneentorjuntaa ja miinantorjuntaa. Rannikkojoukkojen osalta harjoitustoiminta on vilkkainta Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla kaikissa osavaiheissa.
![Yhteistyö ja logistiikka kehittyivät Northern Coasts 18 -harjoituksessa](https://merivoimat.fi/documents/1951215/2015846/liput.jpg/206b437a-50b7-4912-57b0-c627b67dde48?version=1.0&t=1541654851000&width=272&height=158)
Yhteistyö ja logistiikka kehittyivät Northern Coasts 18 -harjoituksessa
![Puolustusministeri Niinistö: Kansainväliset harjoitukset ovat hyvä lisä kansalliseen harjoitteluun](https://merivoimat.fi/documents/1951215/2015846/niinisto+3.jpg/4e870c5b-1612-2301-6af1-74dd9dd0eeee?version=1.0&t=1541525750000&width=272&height=158)
Puolustusministeri Niinistö: Kansainväliset harjoitukset ovat hyvä lisä kansalliseen harjoitteluun
![Katanpää-luokka Naton vaativassa arvioinnissa](https://merivoimat.fi/documents/1951215/2015830/hekovinssaus.jpg/91e42cc2-07fd-626d-89a5-9ce83c1761ce?version=1.0&t=1541180948000&width=272&height=158)
Katanpää-luokka Naton vaativassa arvioinnissa
![Puolustusvoimien operaatiopäällikkö: Kansainvälinen harjoitus tarjoaa Suomen erityispiirteet myös muille](https://merivoimat.fi/documents/1951215/2015830/pyotsia.jpg/1c83b625-ac22-6c93-c456-8e991a9348b6?version=1.0&t=1541168215000&width=272&height=158)
Puolustusvoimien operaatiopäällikkö: Kansainvälinen harjoitus tarjoaa Suomen erityispiirteet myös muille
![Esteetön meriväylä elinehtona](https://merivoimat.fi/documents/1951215/2015830/NCAGS.jpg/bd71d2b2-acfb-8e88-0977-8c72c75469f4?version=1.0&t=1541064517000&width=272&height=158)
Esteetön meriväylä elinehtona
Huolto viedään sinne missä sitä tarvitaan – myös merellä
![Toimintatavat yhtenäisiksi osaharjoitusvaiheessa](https://merivoimat.fi/documents/1951215/2015846/NOCO18-osaharjoitusvaihe-20181029-Bundeswehr.jpg/61273a53-f73e-0d77-f93d-a6814c9b04a6?version=1.0&t=1540885928000&width=272&height=158)
Toimintatavat yhtenäisiksi osaharjoitusvaiheessa
Northern Coasts 18 -harjoitus näkyy liikenteessä
![Vahvaa yhteistyötä pilvistä pintaan](https://merivoimat.fi/documents/1951215/2015818/p8.jpg/d67aaa1f-b72a-1e70-5973-59a77920d9a5?version=1.0&t=1540649682000&width=272&height=158)
Vahvaa yhteistyötä pilvistä pintaan
![Open Ship -tapahtuma Turussa 27.-28.10.](https://merivoimat.fi/documents/1951215/2015818/kuva+tiedotteeseen.jpg/cfe63e5a-5d01-e7ec-afd9-46c44674b751?version=1.0&t=1539766615000&width=272&height=158)
Open Ship -tapahtuma Turussa 27.-28.10.
![Northern Coasts 18 –harjoitus järjestetään Suomessa 25.10 - 8.11.2018](https://merivoimat.fi/documents/1951215/2015846/MERIVE-noco14-564x328-CombatCamera-20140930.jpg/ff10fd67-1af9-4363-a468-240862014b6e?version=1.0&t=1539163387000&width=272&height=158)
Northern Coasts 18 –harjoitus järjestetään Suomessa 25.10 - 8.11.2018
#noco18 #merivoimat #navyfi
Facebook.com/merivoimat Instagram.com/puolustusvoimat.fi |