Hyppää sisältöön

Kausityöntekijöiden palkkaaminen Rannikkolaivastossa

Rannikkolaivaston Pansion tukikohdassa ilmoitetaan haettavaksi varastomiehen tehtäviä kesäkaudelle noin seitsemän henkilöä ja vuodenvaihteeseen kaksi. Valittavat henkilöt nimitetään määräaikaiseen virkasuhteeseen kesälomakaudella ja vuoden vaihteessa. Pääsääntöisesti määräaikaisuuden kesto on kesälomakaudella kaksi kuukautta/henkilö ja vuoden vaihteessa yksi kuukausi/henkilö. 

Hakijoita pyydetään ilmoittamaan hakemuksessaan kuukaudet, jolloin voi työskennellä (kesälomakausi touko-elokuu ja/tai vuoden vaihde), sijoittelut tehdään varastojen tarpeiden perusteella.

Vaatimuksena on vähintään 15 vuoden ikä ja että peruskoulu tulee suoritetuksi viimeistään kevätlukukauden 2023 aikana. Odotamme hakijalta valmiuksia asiakaspalveluun, reipasta työotetta ja nuhteettomuutta, hyvää käytöstä ja kiinnostusta varastotyöskentelyyn. Mikäli hakijalla on näyttöä aiemmin menestyksekkäästi hoidetusta asiakaspalvelutyöstä, katsotaan se hakijan eduksi. 
Työtehtävät varastoilla sisältävät asiakaspalvelua, materiaalin käsittelyä ja varustamiseen ja varastojen siisteyden ylläpitoon osallistumista. Varastoilla noudatetaan viikkotyöaikaa. 

Työpäivän pituus on 7 h 39 min / päivä. Palkkaus: 1350,00 €/kk. 

Hakijoista tehdään heidän suostumuksellaan suppea turvallisuusselvitys (laki turvallisuusselvityksistä 726/2014). Turvallisuusselvityshakemus on liitteenä alla. Turvallisuusselvityshakemuksesta hakija täyttää kohdat B1 - D ja allekirjoituksen.

Hakemukset (vapaamuotoinen tai tämän asiakirjan liitteenä oleva palvelukseenhakulomake) ja kuulakärkikynällä täytetty turvallisuusselvityshakemus allekirjoituksen kera on toimitettava viimeistään 3.3.2023 klo 16:15 mennessä osoitteella: Rannikkolaivaston esikunta/ Henkilöstöosasto, Henkilöstösuunnittelija (kausityö), PL 5, 20241 Turku. 

Haku päättyy 3.3.2023 klo 16:15. Myöhästyneitä hakemuksia ei huomioida. Hakemuksia ei palauteta.

Hakemusten perusteella valitaan henkilöt ryhmähaastatteluun ennen lopullista valintaa. 

Lisätietoja tehtävistä antaa: varastopäällikkö Ville Railio 0299 318 401 tai ville.railio (at) mil.fi.
 

Liite:  Turvallisuusselvityslomake

Liite: Hakulomake

´