Uusi vuosi käyntiin merivoimien palveluksessa
Noin 1500 uutta merivoimien alokasta aloitti varusmiespalveluksen tammikuun alussa. Merivoimissa alokaskoulutusta antavat Rannikkoprikaati ja Uudenmaan prikaati.
Tammikuun 8. päivänä merivoimien 1/18 -saapumiserä aloitti varusmiespalveluksen Rannikkoprikaatissa, Upinniemessä ja Uudenmaan prikaatissa, Dragsvikissä.
Kaksi kuukautta kestävän peruskoulutuskauden tai tuttavallisemmin P-kauden aikana tuoreet alokkaat tutustuvat sotilaan perustaitoihin käytännön harjoitusten ja oppituntien muodossa.
Ensimmäisiin palvelusviikkoihin sisältyy myös lääkärintarkastukset, kuntotestit ja kotiväenpäivä, jolloin omaiset pääsevät tutustumaan varuskuntaelämän arkeen.
P-kauden näkyvin tapahtuma on sotilasvala- ja vakuutustilaisuus, jota vietetään Upinniemeen varuskunnassa perjantaina 16.2. ja Dragsvikin varuskunnassa lauantaina 17.2.
Palvelus aloitettiin pirteässä talvikelissä
Uudet alokkaat saapuivat Upinniemen varuskuntaan pikkupakkasen siivittämänä. Turusta matkustanut alokas Otto Lähdesmäki kertasi tunnelmiaan varusmiespalveluksen kynnyksellä.
- No ihan innolla odotan intin alkua, pääsee vähän mukavuusalueen ulkopuolelle kattelemaan sitä meininkiä. On kavereita ollut intissä, mutta suurin osa heistä aloittaa palveluksen nyt samaan aikaan, Lähdesmäki toteaa.
Minkälaiset tehtävät kiinnostavat nuorta ylioppilasta?
- Johtajakoulutuksen koen mielekkääksi, mutta valitettavasti opiskelut ulkomailla odottavat ja pitäisi päästä alle vuodessa pois. Aamuherätyksiä odotan - kuulemma ovat kovin mukavia, Lähdesmäki sanoo pilke silmäkulmassa.
Koulutuksen vaatimustaso kasvaa nousujohteisesti
Rannikkoprikaati on rannikkotaisteluihin erikoistunut merivoimien valmiusjoukko-osasto, jonka vastuualue kattaa Suomenlahden aina itärajalta Hankoniemelle.
Merivoimien suomenkielinen varusmiespalvelus aloitetaan aina Upinniemen varuskunnassa, Kirkkonummella.
- Ensimmäisellä palvelusviikolla tunnelma on ollut hyvä. Meillä aloitti noin 900 uutta alokasta, jotka kahdeksan viikkoa kestävän alokaskauden jälkeen määrätään jatkokoulutukseen Rannikkoprikaatin joukkotuotantotehtävien ja varusmiehen alokaskaudella palveluksessa menestymisen sekä henkilökohtaisen soveltuvuuden perusteella, toteaa Rannikkoprikaatin koulutuspäällikkö, komentajakapteeni Erkki Vaarala.
Noin kolmannes varusmiehistä valitaan johtajakoulutukseen ja kolmasosa jatkaa Upinniemessä rannikkojoukkojen erikoiskoulutuksessa. Kolmasosa siirtyy Rannikkolaivaston laivastojoukkokoulutukseen.
- Palveluksen ensimmäiset päivät ovat kuluneet pirteässä talvikelissä ja uusien alokkaiden vastaanotto sekä varustaminen ovat sujuneet erinomaisesti. Näin alkumetreillä pyritään ottamaan asiat hieman rauhallisemmin ja tahtia tiivistetään samassa rytmissä, kun asioita opitaan. Vaatimustaso kasvaa nousujohteisesti. Sotilaan perustaidot opitaan kuukausien - ei päivien - aikana, Vaarala tiivistää.
Uudenmaan prikaati alokkaan silmin
Tammikuun 8. päivänä myös Suomen ainoassa ruotsinkielisessä joukko-osastossa, Uudenmaan prikaatissa uusi saapumiserä aloitti palvelustaan. Prikaatin henkilöstö olikin hyvissä ajoin valmistautunut uusien varusmiesten saapumiseen. Tavoitteena oli, että palveluksen aloittaminen sujuisi kaikilla alokkailla mahdollisimman jouhevasti.
Uudenmaan prikaati ylläpitää valmiutta ja kouluttaa nykyaikaisia sekä suorituskykyisiä rannikkojääkärijoukkoja meripuolustuksen tarpeisiin. Opetuskieli prikaatissa on ruotsi ja komentokieli suomi.
Dragsvikin varuskunnassa ensimmäisen viikon tunnelmiaan kertasi alokas Mattias Bergman, jonka mukaan asiat olivat tähän mennessä sujuneet yllättävän hyvin. Ensimmäisenä päivänä hän oli saapunut varuskuntaan, läpäissyt turvatarkastuksen ja saanut tietää komppaniansa noin puolessa tunnissa. Bergman oli myös yllättynyt rakennusten hyvästä kunnosta.
- Olin varsin hyvin perillä varusmieselämästä Uudenmaan prikaatissa, ja olin mielenkiinnosta tutustunut myös perusteellisesti puolustusvoimiin, kertoi Bergman.
Positiivisista tunnelmista huolimatta hän oli kokenut ensimmäiset tunnit varuskunnassa hieman hermostuttavina. Varusmiesjohtajat olivat kuitenkin vaikuttaneet ystävällisiltä ja mukavilta. Bergmanin palveluspaikaksi valikoitui pioneerikomppania, johon hän myös oli hakenut. Tavoitteena olisi palvella puoli vuotta ja aloittaa uudet opinnot tulevana syksynä.
Ensimmäiset päivät opettavaisimpia
Entäpä oliko Bergmanin mielipide muuttunut parin palveluspäivän jälkeen, ja kuinka ensimmäinen viikko oli hänen mielestään sujunut?
Kaikki on toistaiseksi sujunut suunnitelmien mukaisesti ja viihdyn pioneerikomppaniassa. Ensimmäisen viikon aikana yöt tuntuivat pitkiltä ja päivät niin ikään pitkiltä ja raskailta. Ensimmäiset päivät olivat myös hyvin opettavaisia - paljon uusia sääntöjä ja komentoja, kertasi Bergman.
Uudet komennot olivat tulleet tutuksi muun muassa komppanian siirtyessä muodostelmassa ruokalaan.
- Olin varsin yllättynyt ruoan hyvästä laadusta, Bergman toteaa.
Bergmanista huomasi, että ensimmäisten päivien rauhattomuus oli laskenut. Hän oli myös selkeästi pääsemässä sisään prikaatin arkeen. Vaikka varuskuntaympäristö poikkesi totutusta siviilielämästä ja ympyrät vaikuttivat suuremmilta, niin Bergman halusi silti pitää kiinni myönteisestä asenteestaan ja toivoi, että ajan mittaan suhtautuminen palvelukseen helpottuisi.
- Varusmiesjohtajien osalta olen edelleen samaa mieltä: he tuntuivat mukavilta ja ystävällisiltä ihmisiltä, vaikka pystyvät tarvittaessa korottamaan myös ääntään, kertoo Bergman.