
Koulutuspurjehdus 2019
Kuuden viikon koulutuspurjehdus alkaa maanantaina 6.5. ja suuntautuu tänä vuonna Itämerelle, Pohjanmerelle ja Atlantille. Koulutusaluksena toimii miinalaiva Hämeenmaa.
Merisotakoulun jokakeväisellä koulutuspurjehduksella koulutetaan merikadetteja, merivoimien sotilashenkilöstöä ja varusmiehiä. Purjehdus on noin kuuden viikon mittainen (6.5.–16.6.). Aluksella on yli kaksikymmentä eri opetusryhmää, ja koulutusta annetaan ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä. Matkan viimeisellä osuudella alus osallistuu kansainväliseen BALTOPS 2019 -harjoitukseen.
Purjehdukselle osallistuva miehistö pitää matkalla matkapäiväkirjaaLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä, jonka kirjoittajat vaihtuvat purjehduksen aikana. Purjehduksen etenemistä voi seurata myös merivoimien FacebookLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä-sivujen ja Merisotakoulun TwitterLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä-sivun kautta.
Seuraa koulutuspurjehdusta näissä kanavissa:
- Merivoimien FacebookLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
- Merisotakoulun TwitterLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
- Kadetit-blogiLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
- Some-kadetti NuoliojaLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
- Some-kadetti KiikeriLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä
- Some-kadetti KoskinenLinkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä