Sota-aluksen ammunta saattaa kuulostaa aika isolta jutulta – ja sitähän se rehellisyyden nimissä onkin. Toisaalta siksi, että kysymys on aluksen itsepuolustuksesta, jonka turvin ihmiset pysyvät hengissä ja tehtävät saadaan suoritettua. Konekivääriampujina nuorimman kurssin merikadetit näyttelevät tässä suhteessa keskeistä roolia.

Toisaalta ammunnoista tekevät ison asian niiden vaatimat suunnittelu- ja valmistelutoimenpiteet. Sota-aluksen ammunnan johtaminen on yksi vaativimmista ja vastuullisimmista tehtävistä, joita Merisotakoulun vanhimman vuosikurssin kadeteilta vaaditaan pitkän purjehduksemme aikana. Ammuntoja voikin perustellusti pitää yhtenä keskeisimmistä koulutustapahtumista kaikille merikadeteille vuosikurssista riippumatta.

Nuorimmilta kadeteilta ammunta vaatii tarkkuutta, täsmällisyyttä ja kurinalaisuutta. Konekiväärin tasaisen papatuksen, kannelle tipahtelevien hylsyjen kilinän sekä satojen metrien päässä kelluvaan tai lentävään maalilaitteeseen napsahtelevien osumien taustalla pyörii huolellisesti valmisteltu taistelu- ja varotekninen koneisto, jonka priimusmoottoreina toimivat vanhemmat kadetit. Heiltä ammunta mittaa kykyä toteuttaa käsketty tehtävä resursseihinsa nähden vakaasti harkiten, huolellisesti valmistellen sekä muut ihmiset ja omat voimavaransa huomioiden. Kantaa pitäisi osata ottaa kaikkeen mahdolliseen varo- ja turvallisuusmääräyksistä sekä -järjestelyistä käytettäviin aseisiin ja ampumatarvikkeisiin, henkilöstön osaamiseen ja jaksamiseen, koulutukseen ja maalitoimintaan asti – vain muutaman asian esiin nostaakseni.

Sota-alus ei toki ammu vain ammuskelun ja palavan ruudin suloisen tuoksun takia, vaan jokaisen ammunnan taustalla on vakava koulutuksellinen ja valmiudellinen ulottuvuus: poikkeusoloissa alukseen ja sen henkilöstöön voi kohdistua uhka niin veden pinnalta, alta kuin ilmasta. Turhaan eivät koulutuspurjehduksen aikana sotaisaa säveltään ole soittaneet niin aluksen keulatykki kuin laivakonekiväärit, syvyysraketinheittimet ja -pommitkin. Kysymys on niin ampujien, ammuntojen suunnittelijoiden kuin itse aluksenkin koulutuksesta ja turvallisuudesta.

Toisen legin lähestyessä loppuaan voin tykistöupseerina huokaista tyytyväisyydestä – ja ehkä vähän helpotuksestakin: pitkään jatkunut koulutus niin Merisotakoululla kuin miinalaiva Hämeenmaalla on selvästi kantanut hedelmää. Purjehduksen puoliväliin mennessä, savun hälvetessä, nuorimpien kadettien tuli on tarkkaa ja toiminta aseilla täsmällistä. Vanhemmat merikadetit puolestaan ovat läpäisseet kaikki teoria- ja käytännön näyttönsä tähän mennessä, ja heistä on hyvää vauhtia tulossa päteviä ammunnan johtajia. Kaikki viittaa siihen, että Merivoimat ja Rajavartiolaitos saavat syksyllä 2017 palvelukseensa kurssillisen mitä hienoimpia ja osaavimpia nuoria upseereita.

Tulevia koitoksia optimistisesti odottaen,

Tykistöupseeri ltn Kaarle Wasama