Hyppää sisältöön

Suursaaren torjuntataistelu 15.9.1944

Rannikkoprikaati
15.9.2021 16.49
Tiedote

Rannikkoprikaati vaalii useiden rannikolla toimineiden joukkojen perinteitä. Perinteiden vaaliminen on monitahoinen tehtävä. Aikaisempien rannikonpuolustajien työn kunnioittamiseksi ja perinteiden vaalimiseksi julkaisemme Rannikkoprikaatin vuosipäivästä 30.8.2021 alkaen vuoden aikana muutamia artikkeleita perinnejoukkojemme toiminnasta tai Suomenlahden alueen tapahtumista pääasiassa toisen maailman sodan ajalta.

Suomalaisten ja saksalaisten aseveljeys päättyi toisessa maailmansodassa Neuvostoliiton sanelemiin rauhanehtoihin, mutta konkreettisena lähtöaskeleena voidaan pitää saksalaisten hyökkäystä suomalaisten hallussa olleelle Suursaarelle, jonka Suomi oli vallannut takaisin maaliskuussa 1942.

Huhtikuussa 1944 Saksan sodanjohto alkoi laatia operaatiota sen varalta, että Suomi irtautuisi sodasta

Operaatio oli kaksiosainen ja nimeltään Operaatio Tanne Ost ja Tanne West. Tanne West oli tarkoitettu Ahvenanmaan valtaukseen, mutta sen toteuttaminen peruutettiin syyskuun alussa 1944. Sen sijaan Suursaaren valtaamiseen tähtäävä operaatio Tanne Ost käynnistettiin 15. syyskuuta. Operaation tavoitteena oli vallata keskeisellä paikalla itäisellä Suomenlahdella sijaitseva saari, jotta Neuvostoliiton laivaston pääsy Suomenlahdelta Itämerelle olisi estettävissä senkin jälkeen, kun Suomi oli irtautunut sodasta.  

Suursaaren puolustuksesta vastasi Itä-Suomenlahden Rannikkoprikaatiin kuuluva Rannikkotykistörykmentti 12

Rykmentin I ja II linnakkeisto oli sijoitettu Suursaareen (III Haapasaaristo, IV Someri). Suursaaren puolustusta johti RTR12 komentaja everstiluutnantti Martti Miettinen. Saari oli jaettu neljään puolustuslohkoon. Rykmentin vahvuus oli taistelujen alussa 1712. Vaikka saaresta olikin evakuoitu jo aseita ja ampumatarvikkeita liittyen saaren Neuvostoliitolle luovutuksen valmisteluihin, oli Miettisellä käytössään yli 40 erilaista tykkiä, yhdeksän raskasta kranaatinheitintä ja 24 konekivääriä. Ammuksia aseisiin oli riittävästi. Rannikkotykistörykmentin taistelijat tunsivat alueen ja olosuhteet ja heidän asemansa olivat hyvin linnoitettuja.


Kuva 1: Suursaaren komentaja everstiluutnantti Miettinen komentopaikassaan taistelunjälkeisenä päivänä. Mannerheim Ristin ritari 152 (SA-kuva).

Saksalla oli käytettävissään Suursaarella yhteysupseerina toimineen yliluutnantti Müllerin sekä saarella vierailleiden upseerien tiedot joukoista ja asemista. Saaressa oli kaksi saksalaisten hoitamaa tutka-asemaa, ja saaressa oli käynyt upseereita tutustumassa sen puolustukseen. Maihinnousuosaston komentajaksi nimettiin kommodori Karl-Conrad Mecke. Maihinnousujoukkojen kokonaisvahvuus oli 2 700 miestä. Ryhmä oli koottu eri joukoista ja sitä voitiin pitää sekalaisena, joilta puuttui yhtäläinen koulutus. Se oli kuitenkin ehtinyt harjoitella Viron rannikolla maihinnousua. Maihinnousua oli suorittamassa ja tukemassa 40 alusta, syöksyveneitä, moottoritorpedoveneitä, ilmatorjunta-aluksia, tykkilauttoja, miinanraivaajia ja hävittäjiä. Saksalaisilla oli virheellistä tietoa linnakkeen johtajasta, everstiluutnantti Martti Miettisestä. Saksalaiset uskoivat Müllerin raportin pohjalta, että Miettinen ei tekisi saksalaisille vastarintaa. Saksalaisten suurin pelko oli, että Neuvostoliiton joukot ehtisivät saarelle ennen heitä.

Kuva 2: Yleiskuva Suursaaren taistelusta 15.9.1944. Taistelut käytiin saaren pohjoisosassa (Kansa Taisteli).

Maihinnousun pääpaikkana oli Suursaaren pohjoisosassa sijaitseva Suurkylä ja sen satama

Päivän vaihduttua 15. syyskuuta, puolenyön jälkeen saksalaisten edustaja komentajakapteeni Emil Kieffer ajoi kiellosta huolimatta laituriin kolmen saksalaisen miinanraivaajan kanssa. Hän tapasi satamatoimistossa Miettisen, jolle toimitti kirjallisen antautumiskehotuksen. Suursaarta vaadittiin luovutettavaksi saksalaisille. Saksalaiset uskoivat suomalaisten antautuvan taisteluitta. Miettinen kieltäytyi. Hän kävi keskustelun Itä-Suomenlahden Rannikkoprikaatin komentajan eversti Pekka Enkaisen kanssa, jonka jälkeen Miettinen käski saksalaisten poistua saarelta välittömästi. Saksalaiset reagoivat ja kommodori Mecke käski 30-40 vahvuisen osaston rantautumaan välittömästi sekä ottamaan Miettisen vangiksi. Miettinen pääsi kuitenkin pakenemaan.  Maihinnousun ensisävelet oli soitettu ja saksalaisia aluksia suuntasi kohti rantautumisalueita. Kello yhden aikaan Suomalaiset aloittivat taistelut satamaan virtaavia aluksia ja maihin nousseita saksalaisia sotilaita vastaan. Hyökkääjät levittäytyivät neljään suuntaan. Suomalaiset rannikkopatterit tulittivat satamaan saapuvia aluksia, ja saksalainen laivatykistö vastasi tuleen. Saksalaiset nousivat maihin useissa kohdin saaren pohjoisosassa.

Hyökkäyksen painopiste oli Mäkiinpäällykselle johtavan tien suunnassa. Saksalaisten hyökkäys pysäytettiin raskaan kranaatinheitinkomppanian tulella. Hyökkäysreitille oli valmisteltu komppanian sulku. Saksalaiset saivat kuitenkin haltuunsa noin kolme kilometriä pitkän ja 200–500 metrin levyisen sillanpääaseman. Aamuyöstä saksalaislaivasto vetäytyi pelätessään neuvostoliittolaisten ilmahyökkäystä, ja maihinnousujoukot menettivät laivastonsa tulituen. Pelko ilmahyökkäyksestä ei ollut turha. Neuvostoliiton Itämeren laivaston ilmavoimat hyökkäsivät aamulla kohti saksalaisia 36 koneella upottaen yhden kuljetusaluksen. Miettisen joukot aloittivat vastahyökkäyksen aamulla kello kuuden jälkeen. Neuvostoliittolaiskoneet tukivat hyökkäystä, tehden päivän aikana yhteensä 481 konekohtaista rynnäkköä. Näissä rynnäköissä tuli myös suomalaistappioita. Ilmauhkan vuoksi saksalaiset eivät uskaltaneet lähettää maihinnousujoukkojen tueksi risteilijä Prinz Eugenia.

Kuva 3: Sotasaaliiksi saatua 88 mm. ilmatorjuntatykistöä (SA-kuva).

Suomalaiset saartoivat saksalaiset neljään mottiin, joista ensimmäiset saksalaissotilaat antautuivat puoleenpäivään mennessä. Kommodori Mecke haavoittui taistelussa ja kävi usean muun saksalaissotilaan tavoin hoitamassa itsensä suomalaisten puolella sairaalassa. Hoidon jälkeen miehet pakenivat omalle puolelleen. Mecken todettua taistelun olevan hyökkääjien kannalta toivotonta hän antautui ehdoitta Miettiselle 15.9.1944 kello 18.45.

Suomalaisten tappiot olivat 36 kaatunutta, 67 haavoittunutta ja 8 kadonnutta. Saksalaisten tappiot olivat 155 kaatunutta, 1 231 sotavankia ja kymmenkunta maihinnousulauttaa tai muuta alusta. Suomalaiset saivat sotasaaliina muun muassa maihinnousulauttoja, syöksyveneitä, kenttä- ja ilmatorjuntatykkejä. Vallattu kalusto sai jäädä Suomelle, mutta aselepoehtojen mukaisesti suomalaiset joutuivat luovuttamaan kaikki saksalaiset sotavankinsa neuvostoliittolaisille. Saksalaiset vangit kuljetettiin ensin Kuorsaloon, josta eteenpäin.

Kuva 4: Kotokalliolla taistellut patteri ensimmäisen kerran nimenhuudossa taistelun jälkeen. Kaatuneina riveistä poistuneiden aseveljien muistoa kunnioitetaan (SA-kuva). 

Saksalaisten hyökkäystä voidaan pitää virheenä

Jo muutaman päivän päästä saksalaiset saivat käskyn vetäytyä Virosta, eikä saaren merkitys näin ollen olisi ollut enää samanlainen. Suomalaisille torjuntavoitto Suursaaressa oli erittäin tärkeä. Saksalaisten hyökkäys teki heistä vihollisia ja muutti pysyvästi saksalaisten ja suomalaisten keskinäisiä asetelmia. Tapahtumilla oli suuri poliittinen merkitys. Hyökkäys Suursaareen aloitti Lapin sodan.

Artikkelin on kirjoittanut Rannikkoprikaatin Meritiedustelupataljoonan komentaja, komentaja Lari Pietiläinen.

Lähteet: 
Jatkosodan pikkujättiläinen, WSOY, Porvoo 2006
Lappalainen Niilo: Aselevon jälkeen, WSOY 1997