Hyppää sisältöön

Rannikkoprikaati sopeuttaa toimintaansa koronatilanteeseen

MerivoimatRannikkoprikaati
Julkaisuajankohta 7.1.2022 14.35
Tiedote

Upinniemessä sijaitseva Rannikkoprikaati sopeuttaa toimintaansa vallitsevaan koronatilanteeseen. Prikaatissa on tällä hetkellä todettu koronavirustartunta 43 varusmiehellä, joista varuskunnassa on hoidettavana 12 henkilöä. Pääosalla oireet ovat hyvin lieviä.

Jatkotartuntojen hillitsemiseksi maanantaina 3.1. palveluksensa aloittanut saapumiserä viettää varuskunnassa ensimmäiset kolme viikkoa palveluksestaan. Lisäksi varuskunnassa järjestellään majoitustiloja uudelleen tartuntaketjujen hillitsemiseksi. Vierailukielto varuskuntaan jatkuu toistaiseksi.

Saapumiserän 1/22 koronarokotekattavuus on Rannikkoprikaatissa tällä hetkellä noin 75%. Varusmiehille ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittaville naisille tarjotaan mahdollisuus ottaa vapaaehtoinen koronarokote.

Puolustusvoimien epidemiatilanne on altis muualla yhteiskunnassa tapahtuville vaihteluille ja Uudenmaan tartuntamäärien nousu näkyy myös Rannikkoprikaatissa.

- Koronavirus kiertää nyt runsaasti nuorissa aikuisissa. Valitettavan luonnollista on, että väkirikkaan Etelä-Suomen varuskuntana Upinniemi saa tästä myös osansa. Viime maanantaina varuskuntaan saapuneet alokkaat ovat pärjänneet hienosti ja arki sujuu, komentaja Matti Linteri toteaa.  

Ajankohtaista tietoa Puolustusvoimien COVID-19 -käytännöistä löydät tältä teemasivulta:
www.puolustusvoimat.fi/covid-19 

´