Rannikkoprikaati vaalii useiden rannikolla toimineiden joukkojen perinteitä. Perinteiden vaaliminen on monitahoinen tehtävä. Aikaisempien rannikonpuolustajien työn kunnioittamiseksi ja perinteiden vaalimiseksi julkaisemme Rannikkoprikaatin vuosipäivästä 30.8.2021 alkaen vuoden aikana muutamia artikkeleita perinnejoukkojemme toiminnasta tai Suomenlahden alueen tapahtumista pääasiassa toisen maailman sodan ajalta.

Teikarin taistelu 29.8.1941

Vuonna 1941 elokuun 22. päivä kenttäarmeija aloitti hyökkäyksen Kannaksella. Merivoimien tehtävänä oli suojata IV Armeijakunnan merellinen sivusta. Tehtävä oli käsketty 2. Rannikkoprikaatille, joka aloitti etenemisen itään seuraavana päivänä 23.8.1941. Neljässä päivässä 2. Rannikkoprikaatin joukot etenivät, taistelivat ja valtasivat sekä miehittivät rannikon ja saariston Virolahdelta Viipurinlahden länsirannalle. 27.8. Merivoimien komentaja antoi 2. Rannikkoprikaatille käskyn tiedustella ja miehittää Viipurinlahden saaret ja estää vihollisen meriliikenne Viipurin alueelta ulos. Arvion mukaan tehtävä onnistuisi vain, jos Teikari tai Tuppura otetaan haltuun. Päädyttiin valtaamaan Teikari.

Tehtävän sai 2. Rannikkoprikaatin 2. linnakkeiston taisteluosasto Miettinen. Se koostui rannikkopataljoonasta ja kenttätykistöpatteristosta. Rannikkopataljoonaan kuului kaksi rannikkoiskukomppaniaa ja yksi kiväärikomppania. Pataljoona oli perustettu vapaaehtoisista, vesillä liikkumaan tottuneista ja kovakuntoisista miehistä. He olivat harjoitelleet heinä-elokuun aikana ryhmän, joukkueen ja komppanian taistelua. Oli harjoiteltu maihinnousuja, saarten valtausta valoisalla ja pimeällä sekä toimintaa veneiden kanssa. Joukko oli miehittänyt Virolahden saaristoa, tehnyt useita partiomatkoja saaristossa ja ollut taistelussa vihollisen kanssa.

Taisteluosasto Miettiselle alistettiin konekiväärikomppania ja ilmatorjuntajoukkue, panssarintorjuntakivääri, kaksi pioneeriryhmää ja tykistön tulenjohtue. 425 miehen hyökkäysosaston merikuljetuksista vastasi venekomppania. Moottoritorpedoveneet tukivat hyökkäystä.

Kaksi päivää ennen hyökkäystä, 27. päivän yöllä, pataljoonan komentaja kapteeni Vuorela oli lähettänyt Teikariin tiedustelupartion, joka oli päässyt rantautumaan vihollisen huomaamatta. Todettiin ettei vihollisella ollut vahvaa puolustusta rantaviivalla. Tämän johdosta hyökkäystä edeltävä tulivalmistelu päätettiin jättää pois ja vallata saari yllätyshyökkäyksellä.

Kuva 1. Yleiskuva Teikarsaaren valtauksesta 29.8.1941 (Lähteestä piirtänyt Lari Pietiläinen, lähde: KA; Sotapäiväkirjat; 26060 Taisteluosasto Miettinen)

Hyökkäys toteutettiin kolmessa portaassa

I portaana toimi vahvennettu 2. Iskukomppania. Sen etuosasto rantautui läheisellä luodolla Kiuskerissa kello 02.00 pimeyden vuoksi hankalissa olosuhteissa. Noustuaan maihin osasto otti välittömästi saaressa olleen kahden hengen vartion vangiksi. Samaan aikaan pääosa nousi maihin Teikarissa kohtaamatta vastarintaa. Puolikkaalla joukkueella varmistettiin sillanpää. Venäläiset havaitsivat pian hyökkäyksen ja valaisivat taivaan punaisilla ja vihreillä valoraketeilla. Pääosa komppaniasta eteni kohti tavoitteeksi asettua kylää. Taistelut alkoivat ja iskukomppania torjui vihollisen vastahyökkäyksen, mutta samalla oma hyökkäys pysähtyi.

II portaan vahvennettu 1. Iskukomppania nousi maihin 02:30 ja jakautui niin, että pääosa eteni kohti saaren luoteisniemeä pienemmän osan suuntautuessa tiedustelemaan saaren eteläosaa. Taistelut alkoivat kylän läheisyydessä ja saaren länsirannalla. 2. joukkue pakotti puolustukseen ryhmittyneen vihollisen perääntymään ankarasti taistellen niemen kärjessä olleeseen tukikohtaansa, josta se yritti vastahyökkäystä. Se torjuttiin.

III portaan vahvennettu 4. komppania nousi maihin noin 03:15, samaan aikaan edellä kuvatun luoteisniemen taistelun ollessa kiivaimmillaan. 4. komppanian tehtävänä oli vallata ja puhdistaa saari, varmistaa rantaviiva ja torjua vihollisen vastahyökkäykset. Pataljoonan komentaja kapteeni Vuorela käski yhden joukkueen välittömästi kohti kylää ja toisen joukkueen varmistamaan etelän suunta. Luoteisniemeen lähetetty kolmas joukkue ei ehtinyt taisteluun, sillä vihollisen tukikohta vallattiin kello 04:30 ennen vahvistuksien tuloa.

Aamun valjetessa kapteeni Vuorela lähti johtamaan kyläalueen ja koillisniemen valtausta. Vihollinen teki ankaraa vastarintaa, mutta pakotettiin perääntymään vähitellen koillisniemeen, jossa taistelut jatkuivat puoleen päivään saakka päättyen jäljelle jääneen vihollinen antautumiseen.

Kuva 2. Teikarin valtajaajia taistelun jälkeen (SA-kuva).

Teikari vallattiin erikoisolosuhteissa, pimeässä yllätyshyökkäyksellä suoritetulla maihinnousulla

Saarta puolustaneet venäläiset eivät olleet valmistautuneet pitämään saarta hallussaan. Puolustus nojasi varusmiehistä muodostettuun 100 miehen komppaniaan, jota oli vahvennettu kahdella panssarintorjuntatykillä. Suomalaisilla hyökkääjillä oli materiaaliltaan ja henkilömäärältään selvä ylivoima. Teikaria puolustaneet venäläiset taistelivat urheasti ja sitkeästi. Taistelussa kaatui 32 vihollista, haavoittui 20 ja 32 jäi vangiksi. Omat tappiot olivat 6 kaatunutta ja 16 haavoittunutta.

Kuva 3.Teikarissa sotasaaliiksi jäi kaksi "Piiska-tykkiä" (SA-kuva)

Vihollinen ampui Teikariin koko päivän tykistötulta, mutta sen vaikutukset olivat varsin pienet. Iskukomppaniat saivat katkaistua vihollisten yhteydet nopeasti. Vihollisen puolustusta tulevat maihinnousuyritykset torjuttiin. Oman tykistön välitön tuki maihinnousujoukolle ei ollut niin tehokasta kuin se olisi voinut olla. Tämä johtui osin puutteellisesta ammunnan valmistelusta sekä taistelun luonteesta. Jalkaväki pureutui lähitaisteluun välittömästi.

Välittömät sotakokemukset Teikarin valtauksesta olivat:

1. Yksi ryhmä lastattava yhteen veneeseen. Joukkueen ja komppanian veneet ryhmitettävä joukkueittain merimarssin aikana, jotta rantaviivalle saavuttaessa joukot pysyvät johtajiensa johdossa. Merimarssin aikana veneiden väliset etäisyydet on pidettävä riittävän lyhyinä. Maihinnousuportaan johtajalla on oltava nopea vene, jolla hän kykenee johtamaan kaikkia portaita.
2. Maihinnousuranta on merkittävä himmeällä valolla välittömästi rantaan saavuttaessa. Laajennetun sillanpään rajat osoitettava eri värisillä valoilla kuin maihinnousupaikka, jotta myöhemmät portaat saavat välittömästi ymmärryksen maihinnousun onnistumisesta sekä omien hallussa olevasta alueesta.
3. Hyökkäyksen edetessä on haltuun saatu rantaviiva varmistettava konetuliaseilla, jotta vihollisen mereltä suuntautuva vastahyökkäys kyetään torjumaan.
4. Maihinnousun johtajalla on oltava konetuliaseilla varustettu reservi käytössään vihollisen vastahyökkäyksen torjumiseksi.
5. Osalle maihinnousujoukkoja on annettava riittävän syvä tavoite, jotta yllätyksen suoma etu kyetään käyttämään hyväksi.

Suomalaiset saivat runsaasti sotasaalista ja arvokasta oppia vaikeissa olosuhteissa tapahtuvista saaristotaisteluista. Taistelut pimeässä saaressa ratkaistiin useasti käsikähmänä ja käsikranaatein. Joukko oli harjoitellut toimintaa ja saariston olosuhteet olivat tuttuja, jotka olivat avaimia menestykseen.

Kuva 4. Siniristilippu nousee jälleen Teikarissa 29.8.1941 (SA-kuva).

Operaatio kuristi Viipurinlahden suun niin, että vihollisen alukset eivät uskaltautuneet enää Teikarin selälle tai Makslahteen, josta evakuoimiskuljetukset muuten olisivat olleet mahdollisia. Tuppura-Teikari -salmi hallittiin Teikarista käsin ja oma tykistötuli suunnattiin Tuppuraan, josta vihollinen ei kyennyt suuntamaan tulta suomalaisten joukkojen suuntaan. Myöhemmin Merivoimien komentaja ilmoitti Päämajalle: ”Meritie Viipuriin on jo käytettävissä. Tie ei kylläkään ole vaaraton, mutta käyttökelpoinen.”

Artikkelin on kirjoittanut Rannikkoprikaatin Meritiedustelupataljoonan komentaja, komentaja Lari Pietiläinen.

Lähteet:
KA: Sotapäiväkirjat, 26060 Taisteluosasto Miettinen, Taistelukertomus Teikarsaaren valtauksesta (1941)
Digiarkisto; Sotapäiväkirjat (digiarkisto); 2. Rannikkoprikaati.