Psykososiaalinen tuki poikkeusoloissa

Psykososiaalinen tuki sisältää sekä akuuttia kriisityötä että kiireellistä sosiaalityötä ja se on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kokeneet äkillisen järkyttävän tapahtuman. Rannikkoprikaatin sotilaspastori Henri Kivijärvi kertoo mitä on psykososiaalinen tuki poikkeusoloissa ja miksi on oleellista tuoda se mukaan sotaharjoitukseen.

"Uskallan aloittaa tuollaisella otsikolla, koska Kaisla 20 -harjoituksessa on valmistauduttu puolustamaan Suomen alueellista koskemattomuutta poikkeusoloissa", aloittaa Rannikkoprikaatin sotilaspastori Henri Kivijärvi ja jatkaa:
"Tosin koronarajoitusten tähden nuo poikkeusolot on voinut ymmärtää tänä vuonna myös aivan eri tavalla. Keskellä sotaharjoitusta, tässä ympäristössä ja varusmiesten kanssa tuo termi pitää sisällään enemmän, kuin sen yleinen määritelmä antaa ymmärtää ja se vaatii samalla myös sotilaan toimintakyvystä puhumista."

Miksi on oleellista tuoda se mukaan sotaharjoitukseen?

Virallinen määritelmä psykososiaaliselle tuelle on tarjota tukea aktiivisesti kaikille, jotka ovat kokeneet äkillisen järkyttävän tapahtuman, kuten vaikka menettäneet jonkun tärkeän ihmisen. Se sisältää akuuttia kriisityötä ja kiireellistä sosiaalityötä. Miksi on oleellista tuoda se mukaan sotaharjoitukseen? Eihän siellä voi tapahtua mitään oikeasti järkyttävää? Luulen että ensimmäinen ja tärkein perustelu sille, miksi sitä pitää harjoitella on helppoa keksiä. Sota on ketju järkyttäviä tapahtumia, johon kaikki osallistujat reagoivat eri tavoin. Toinen tärkeä perustelu on se, että toimintamallit, resurssien arviointi, koulutus ja suunnittelu on aina tehtävä jo normaaliolojen aikana. Vakavimman haasteen tuo se, että sellaisiin olosuhteisiin jokainen meistä reagoi hyvin erilaisilla tavoilla. Silti jokainen tapa on oikea, kunhan sotilaan toimintakyky kaikissa olosuhteissa säilyy.

Mitä ja miksi pitää harjoitella?

Jos tehtävä on näin vaikea, niin mitä sitten sotaharjoituksessa voi harjoitella? Ensimmäinen tärkeä asia on oppia ottamaan apua vastaan, jos tuntee olonsa pahaksi ja joku asia vaivaa. Oman henkisen vamman myöntäminen on vaikeaa. Siitä kun tulee aina vaan pelkkä paha olo. Kun ei ole ensinkään mitään pahan olon ymmärtämistä ja hyväksymistä helpottavaa mustelmaa tai verta vuotavaa haavaa, niin sekin on jo iso haaste. Ei se mieltä vaivaava järkyttävä tapahtuma välttämättä liity ollenkaan harjoitukseen, vaan se voi olla joku kauankin mukana kulkenut tunne, joka odottaa käsittelyä ja purkamista. Se on ollut vain odottamassa sitä, miten varusmiespalveluksen aikana viedään kaikki tuttu ja turvallinen elämästä pois ja on pakko käsitellä oman salatun minän sisältöä tarkemmin. Se on samalla henkisen sopeutumiskyvyn kokeilua, tai resilienssin, eli psyykkisen palautumiskyvyn etsimistä ja löytämistä.

Puhutaan asioista joita voi helposti kouluttaa, mutta niiden mittaaminen on haastavaa ilman järkyttävien tapahtumien kohtaamista ja sitä me emme kenellekään toivo. Tällaisten henkilökohtaisten asioiden kautta on koulutettavan sotilaan ehkä helpompaa oppia se, miksi avun hakeminen ja etsiminen pahaan oloon on tärkeä taito. Sotilaan on säilytettävä toimintakykynsä ja opittava kehittämään sitä myös tästä näkökulmasta katsoen. Se on sodassa selviämisen kannalta tärkeä taito ja se on parempi opetella nyt, kuin kantapään kautta vasta sitten, jos joutuu kokemaan sen sodan todellisuuden.

Mikä Suomessa on juuri sinusta puolustamisen arvoista?

On se muutakin, kuin pelkkää hitaasti paranevaa itsetuntemusta ja sen oppimista miten tärkeää on osata ottaa apua vastaan. Se on oikeassa kohdassa esitetty kysymys: "Miten reagoisit, jos kaverisi kuolee taistelussa ja yksikkösi päällikkö korvaa hänet toisella sotilaalla?" Oleellista ei ole vastausten monipuolisuus ja vaihtelevuus. Oleellista on se, että kysymykseen vastatessa on pakko miettiä mitä asiasta oikein ajattelee. Päätös jo tässä vaiheessa keskellä sotaharjoitusta tukee sotilaan jaksamista myös silloin, jos se tilanne muuttuu todelliseksi ja sodan todellisuus tulee iholle, tai pahimmillaan menee sen alle.

Tärkein kysymys psykososiaalisen tuen onnistumiselle on se, että mikä Suomessa on juuri sinusta puolustamisen arvoista? Sodan todellisuuden edessä se on kuitenkin se kaikkein keskeisin asia, joka auttaa käsittelemään sitä ympärillä olevaa järkyttävien tapahtumien ketjua. Silloin ympyrä menneisyyteen sulkeutuu ja vuoden 2020 psykososiaalinen tuki tulee yllättävän lähelle sitä todellisuutta, minkä veteraanit Suomen sodissa kokivat. Maanpuolustustahdon varassa toimittiin ja kaveria ei jätetty edes silloin, kun hänellä oli paha olo ja kaikki se mitä oli nähty ja kuultu alkoi vaivata mieltä.

Ihmisistä pitää välittää, koska silloin Suomesta tulee puolustamisen arvoinen

On se vielä muutakin. Kun sotilaspastori tulee metsässä väsyneen ja sateen kasteleman sotilaan luo ja kysyy häneltä: "Mitä kuuluu? Oletko syönyt ja nukkunut? Miten jaksat? ". Se on merkki ihmisistä välittämisestä ja sen täytyy aina olla tärkeä osa asevelvollisuuteen perustuvan armeijan toimintaa ja koulutusta. Vain ihminen joka saa tällaisen viestin, jaksaa yrittää siinä sodan todellisuudessa vielä enemmänkin kuin vaaditut 100% ja hänellä on hyvät mahdollisuudet ymmärtää paremmin se miksi: "Suomi on puolustamisen arvoinen maa, jonka paras puolustaja on Suomen oma kansa!" (kenraali Adolf Ehrnrooth)