Hyppää sisältöön

Ohjusryhmä toimii voimalla seitsemän miehen

Merivoimat
Julkaisuajankohta 1.6.2023 18.47
Tiedote

Seitsemän Rannikkoprikaatin reserviläisen ohjusryhmä on perustanut majapaikkansa tällä kertaa Suomenlahdella sijaitsevaan saareen. Täydessä taisteluvalmiudessa ja suojanaamioinnissa oleva ryhmä on mukana merivoimien vuoden suurimmassa meritaisteluharjoituksessa, Atrain 23:ssa.

Alueella on havaittu mereltä suuntautuva vihollinen. Ylempää on annettu lupa toimia, jos näyttäytymässä käynyt vihollisen joukkojenkuljetusalus palaa alueelle. Ja kun toiminnan aika on, niin silloin pannaan hösseliksi.

  • Ammusvalmiudessa olemme hyvin nopeasti ja kun kohde on tuhottu, olemme jo lähes samantien pakanneet ja matkalla pois, arvioi ryhmänjohtaja.

Täydessä taisteluvalmiudessa ja suojanaamioinnissa oleva hyväntuulinen ryhmä on mukana merivoimien vuoden suurimmassa meritaisteluharjoituksessa, Atrain23:ssa. Rannikkoprikaatin johtama harjoitus ulottuu Hankoniemeltä Haminan seudulle ja Suomenlahdelle asti. Mukana on varusmiehiä, reserviläisiä, Puolustusvoimien henkilöstöä ja Merisotakoulun opiskelijoita.

Rannikko-ohjus RO2006 (Spike ER) on liikkuvien rannikkojoukkojen tehokas ohjusasejärjestelmä,  jonka kantama riittää aina 8 000 metriin.

Raskas kalusto kulkee reppuselässä 

Viikon kestävästä kertauksesta on kulunut puolet, kun ryhmä pääsee toimintaan. Kaikki on heille tuttua, sillä sama porukka on ollut yhdessä varusmiesajasta asti ja osa on ehtinyt kertaamaankin jo kolmesti. Sotaharjoituksen tavoitteena on harjoittaa joukkojen suorituskykyä. Sitä tältä seitsikolta löytyy.

  • Tässä on ollut samat naamat ja samat jutut jo monta vuotta. Meillä on rutiinit hallussa ja hyvä rentous porukassa. Me osataan tämä homma, kertoo ryhmän varajohtaja.

Ampumatilanteessa ryhmä muodostaa ohjuksen ympärille suojaavan muodon, joka kattaa eri ampumasuunnat. Ohjuksen ampuminen nostaa ilmaan näkyvän savupilven, joka paljastaa ryhmän sijainnin. Sen jälkeen tulee kiire siirtyä pois ampumapaikalta.

Ryhmä on saapunut saareen maanantaina veneellä. Kaikki tarvikkeet kulkevat mukana miesvoimalla. Ohjusjärjestelmä ja ohjuslaukaus ovat painavaa kannettavaa. Päälle tulevat ryhmän muut tarvikkeet, henkilökohtaiset varusteet ja myös ruoka- ja vesi koko viikoksi. Vaikka itse suoritus eli ohjuksen ammunta kestää vain hetken, saaressa vietetään aikaa hartaudella. Odottelu ei ole joutenoloa, vaan sisältää runsaasti tärkeitä tehtäviä, kuten vartiointia, tiedustelua, yhteydenpitoa sekä saaren ja merialueen valvontaa.

Ryhmä on saapunut saareen veneellä. 

Touko-kesäkuun vaihde tarjoaa puolipilvistä ja vaihtelevaa tuulta. Rannikon säät voivat olla oikukkaat, mihin ryhmä on jo ehtinyt tottua.

  • Viime syksyn kertauksessa oli tosi mukavat kelit, niin nytkin. Varusmiesajalla kaikki oli toisin, silloin totuimme pimeisiin ja kylmiin olosuhteisiin sekä litimärkiin varusteisiin. Nyt ei voi valittaa, ryhmän varajohtaja naurahtaa.

Irtiotto arjesta ja kersanttina kotiin

Ryhmä on ehtinyt kertaamaan jo monesti lyhyen ajan sisään. Kertaukset keskeyttävät arjen sekä hyvässä että pahassa, mutta moraali pysyy korkeana.

  • Jos on siviilissä kiirettä tai murheita, ne on pakko laittaa täällä hetkeksi sivuun. Onhan tämä omanlaisensa luontoretriitti ja irtiotto arjesta, ryhmän varajohtaja lisää.

Globaalit tilanteet elävät ja vaikuttavat myös Suomeen, mutta se ei ole muuttanut miesten asennetta maanpuolustusta kohtaan.

  • Oma fiilis on pysynyt samana. Asenne oli jo varusmiespalvelusta kohtaan hyvä, eikä se ole tässä mihinkään muuttunut, yksi ryhmäläisistä tiivistää.

Eikä harjoituksesta tarvitse lähteä kotiin tyhjin käsin.

  • Meille luvattiin, että päästään pois kersantteina. Muista mainita se, ryhmän johtajana ja varajohtajana toimivat alikersantit tokaisevat yhteen ääneen.

Artikkelin on kirjoittanut alikersantti Antti Tuominen, joka osallistui Atrain 23 -harjoituksen yhteydessä järjestettyyn viestinnän kertausharjoitukseen.
 

´