Hyppää sisältöön

Laivaston soittokunnan juhlan vuosi

Merivoimat
Julkaisuajankohta 16.1.2019 12.18
Uutinen

Kuluvana vuonna 2019 Laivaston soittokunta juhlii pyöreitä vuosia, kun huhtikuun alussa tulee kuluneeksi sata vuotta soittokunnan perustamisesta.

Juhlan kunniaksi järjestetään 3.4. Turun VPK-talolla viihteellinen ilta, jossa saadaan soittokunnan omien solistien lisäksi kuulla Tero Lindbergin trumpettitaituruutta. Ohjelmassa on myös ehkäpä kuuluisimman merivoimallisen muusikon, Georg Malmsténin musiikkia Laivaston pienen viihdeorkesterin esittämänä.

Juhlallisuuksiin kuuluvat myös soittokunnan historiikin julkistaminen ja Laivaston soittokunta 100 vuotta -juhlanäyttelyn avajaiset Suomen Joutsenella 24.5. Forum Marinumin näyttely on avoinna koko kesän päivittäin klo11-19. Syksyllä juhlinta huipentuu juhlakiertueeseen; humoristinen revyy Meidän poikamme merellä viedään marraskuun lopussa Turun lisäksi myös Seinäjoelle ja Tampereelle.

Juhlavuoden ohjelmien lisäksi soittokunnan vuoden 2019 kalenteri sisältää runsaasti erilaisia konsertteja. Ohjelmassa ovat mm. tulevan kevään Sigyn-sarjan konsertit, joissa teemoina ovat Britannia ja Pohjoismaat. Konserteissa kuullaan vierailevia, kansainvälisiä solisteja, ja Pohjola-teemaisessa konsertissa saadaan vieraaksi myös Ruotsin Marinens Musikkårin kapellimestari Alexander Hanson. Sigyn-sarja täydentyy syksyllä vielä Amerikka-teemaisella konsertilla.

Puolustusvoimien Kesäkiertueella 2019 räppäri Adi L Hasla nousee Laivaston soittokunnan solistiksi Helsingissä, Seinäjoella, Oulussa ja Turussa.

Lapsia ja lapsenmielisiäkään ei ole unohdettu; tammikuussa toteutetaan yhdessä Rauman Poikasoittokunnan ja Turun konservatorion puhallinorkesterin kanssa Television taikaa -konsertit Raumalla ja Turussa. Maaliskuussa on luvassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kun soittokunta osallistuu Turun konservatorion järjestämille Lasten musiikkijuhlille yhdessä Mutaveijareiden kanssa!

Tarkemmat tiedot juhlavuoden konserteista löytyvät Laivaston soittokunnan konserttikalenterista.

´