Hyppää sisältöön

Ohjusvene Tornion harjoituksessa loukkaantunut pintapelastaja on menehtynyt

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 4.1.2024 15.03
Tiedote

Ohjusvene Torniolla 30.12.2023 sattuneen onnettomuuden seurauksena sairaalahoitoon joutunut pintapelastaja on menehtynyt saamiinsa vammoihin.

Puolustusvoimat kunnioittaa työtoverin muistoa ja ottaa osaa omaisten suruun. 

Merivoimien komentaja on päättänyt nimittää riippumattoman tutkijalautakunnan selvittämään onnettomuuteen johtaneita syitä. Poliisi suorittaa tapauksessa kuolemansyytutkinnan ja lisäksi Onnettomuustutkintakeskus on ilmoittanut tutkivansa onnettomuutta. 

Onnettomuuden jälkeen käynnistetty kriisituki aluksella jatkuu edelleen. 

Puolustusvoimat suruliputtaa menehtyneen työtoverin muistolle perjantaina 5.1.2024 kaikissa Puolustusvoimien toimipisteissä.

Pintapelastaja loukkaantui ohjusvene Tornion suunnitellussa mies meressä -harjoituksessa Upinniemen edustalla lauantaina 30.12.2023, kun hän sai pukuunsa vettä toistaiseksi tuntemattomasta syystä ja meni tajuttomaksi vedessä. Henkilöä elvytettiin aluksella ja hänet siirrettiin tajuttomana helikopterilla jatkohoitoon. 

Merivoimien tiedote 30.12.2023 tapahtuneesta onnettomuudesta

PÄIVITYS 29.2.2024

Tapahtumasta on käynnistetty onnettomuustutkinta Onnettomuustutkintakeskuksen, työturvallisuustutkinta AVI:n ja kuolinsyyntutkinta poliisin toimenpitein. Edellä mainittujen viranomaisten tutkinnat turvaavat onnettomuuden ja siihen johtaneiden syiden riippumattoman tutkinnan.

Asiassa ei tällä hetkellä saatavilla olevien tietojen perusteella ole syytä epäillä sotilasrikosta ja näin ollen Puolustusvoimien käynnistämälle esitutkinnalle ei ole tarvetta. Mikäli edellä mainittujen viranomaisten tutkinnoista ilmenee tietoja, joiden perusteella asiaa on syytä arvioida toisin, arvioi kurinpitoesimies tilanteen tältä osin uudelleen. 

´