Julkaisupäivä
18.5.2017 11.56
Blogit
Tänään keskiviikkona aamupäivällä alkoi sitten matkan toinen osuus, kun jätimme taaksemme Madeiran "pölyt". Pölyistä ei voi kyllä oikeastaan puhua, koska paikka oli niin upea moninaisine kukkineen, pensaineen, puineen ja puutarhoineen. Toki saarelta löytyi myös kiveä ja kalliota, mutta luonnon kauneus maaston huikeine korkeuseroineen leimasi paikkaa.
Satamakäyntimme oli hyvää lepoa miehistölle ja ansaittu irtiotto pieneksi hetkeksi laivan arjesta ja koulutuksesta. Yksi koulutuspurjehduksen koulutustavoite kadeteille on myös satamapalvelukseen harjaantuminen. Se toteutuu osan miehistöstä ollessa vuorollaan aina vuorokauden "vahdissa" laivalla, kun muu henkilöstö voi olla vapaalla. Vahtiin kuuluu niin kadetteja, varusmiehiä kuin kantahenkilökuntaa. Aluksen sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden vuoksi laivalla onkin jatkuvasti melkoinen määrä henkilöstöä koko ajan paikalla. Vahti hoitaa vuoronsa aikana turvallisuuden lisäksi aluksen siistimisen, täydennykset ja tyhjennykset (muona, polttoaine, jätteet) sekä tarvittavat korjaukset. Alukselle tulikin esimerkiksi Suomesta lentorahtina varaosia joihinkin tulomatkalla rikkoontuneisiin laitteisiin.
Nyt kuitenkin me ja rautalaivamme olemme taas elementissämme Atlantilla ja puskemme kohtuulliseen vasta-aallokkoon kohti Irlantia. Seuraavat päivät jatkuvat jälleen tarkalla koulutusohjelmalla, ja perille pitäisi löytää perinteisin navigointimenetelmin merkinnänpidolla ja tähdistä suunnistamalla. Komentosillalla on pimennetty satelliittipaikannuslaitteiden näytöt, ja seuraavien päivien aikana aluksella myös "ruuti palaa" yhä enenevissä määrin.
Kaikki kunnossa, päästiin taas merelle!
"Capitan"