Hyppää sisältöön

Merivoimien miinanraivauksen suorituskykyä kehitetään 2030-luvulle

Merivoimat
Julkaisuajankohta 15.2.2022 13.54
Tiedote
Kiiski-luokan miinanraivaaja tehtävässä Saaristomerellä 2018. Kuva: Combat Camera/Puolustusvoimat.

Valtioneuvoston puolustuspoliittisen selontekoon (VNS 2021) on kirjattu heräte- ja kosketusraivaamisen suorituskykyjen uudistaminen, joka aloitetaan korvaamalla vanhenevat Kuha- ja Kiiski-luokkien alukset. Näiden 1970- ja 1980-luvulla rakennettujen alusten elinkaarta ei voida kustannustehokkaasti enää jatkaa.

Puolustusvoimien logistiikkalaitos on julkaissut Raivaamiskyky 2030 -hankkeen järjestelmien hankintaan liittyvän osallistumishakemuspyynnön. Vastauksia odotetaan maaliskuussa 2022, minkä jälkeen kevään aikana lähetetään valituille toimittajille neuvottelukutsut ja alustavat tarjouspyynnöt. 

Raivaamiskyky 2030-hankkeen alusten hankinta kilpailutetaan kokonaistoimituksena, johon kuuluu miinanraivaajien ja raivausjärjestelmien hankinta sekä raivausjärjestelmien integrointi lavetteihin.

Miinanraivaajilla tulee olemaan autonomisia ominaisuuksia. Heräteraivausjärjestelmät koostuvat akustisista, magneettisista ja sähköisistä järjestelmistä. Jatkossa tullaan käyttämään myös Merivoimien olemassa olevia kosketusraivauskalustoja.

Osallistumishakemuspyyntö käynnistää tarjouskilpailun ensimmäisen vaiheen. Ensimmäinen neuvottelukierros käydään vuoden 2022 aikana. 

Hankinnan kokonaisbudjetti on luokkaa 18-20 M€. Hankinta sisältää arvioilta n. 15 M€ optiot tuleville vuosille.

´