Hyppää sisältöön

Merivoimat harjoittelee Yhdysvaltojen alusten ja merijalkaväen kanssa - Runsasta lento- ja pinta-alusliikennettä Hankoniemellä ja Upinniemessä

Merivoimat
Julkaisuajankohta 8.8.2022 14.59
Tiedote

Merivoimat harjoittelee Yhdysvaltain laivaston kanssa Pohjoisella Itämerellä ja merijalkaväen kanssa Hangon ja Upinniemen alueilla 8.-19.8.

Merellä tapahtuvaan harjoitteluun osallistuu yhdysvaltalaisista aluksista USS Kearsarge, USS Gunston Hall ja USS Arlington. Rannikkolaivaston alusten kanssa toimivat yhdysvaltalaisalukset harjoittelevat merioperaatioita, ml. tilannekuvayhteistyötä, meriliikenteen suojaamista ja rannikkotaisteluiden tukemista mereltä.

Hankoniemen ja Upinniemen alueilla harjoittelevat Merivoimien valmiusyksiköt ja reserviläiset yhdessä Yhdysvaltain merijalkaväen joukkojen (22. Marine Expeditionary Unit) kanssa. Noin komppanian vahvuisissa osaharjoituksissa joukot harjoittelevat mm. hyökkäys- ja puolustustaistelua saaristossa sekä suorittavat ammuntoja.

- Harjoittelumme tavoitteena on kehittää yhteensopivuutta ja yhteistä kykyä merioperaatioihin. Keskeinen osa harjoittelua on suomalaiseen toimintaympäristöön ja rannikon erityisolosuhteisiin tutustuminen sekä joukkojen keskinäisten toimintatapojen opettelu ja yhteinen kaluston käyttö, Merivoimien operaatiopäällikkö, kommodori Juhapekka Rautava kertoo.

Lentotoimintaa ja veneliikennettä on runsaasti. Joukot liikkuvat harjoituksissa helikopterikuljetuksin sekä maihinnousuveneillä. Liikkeellä on sekä suomalaista että yhdysvaltalaista kalustoa mm. NH90-helikoptereita, Chinook-, Blackhawk, Viper -ja Venom -helikoptereita sekä erilaisia maihinnousuveneitä. 

Toiminnan painopisteet ovat Hangon Syndalenin alueella ja Russarön saaressa sekä Upinniemessä ja Upinniemen edustan Mäkiluodossa.

´