Hyppää sisältöön

Toisen Pohjanmaa-luokan korvetin rakentaminen käyntiin Raumalla

Merivoimien esikunta
Julkaisuajankohta 9.10.2024 16.30 | Julkaistu suomeksi 9.10.2024 klo 16.32
Tiedote
Polttokone leikkaa levyä

Rauma Marine Constructions Oy (RMC Defence Oy) on aloittanut toisen Laivue 2020 -hankkeen monitoimikorvetin tuotannon. Laivueen toisen aluksen rungon teräsrakenteiden leikkaaminen alkoi Raumalla kutsuvieraiden läsnäollessa tänään 9.10.24.

Laivue 2020 -hankkeessa rakennetaan neljä Itämeren vaihteleviin olosuhteisiin suunniteltua monitoimikorvettia. Alusten rakentaminen ja monipuolinen suunnittelutyö etenevät rinnakkain. Ensimmäisen aluksen köli laskettiin Raumalla viime huhtikuussa. Koko laivueen on määrä olla valmis vuoteen 2029 mennessä. Alusten tilaajana toimii Puolustusvoimien logistiikkalaitos.

Merivoimien Laivue 2020 –hanke korvaa osan nykyisistä Merivoimien aluksista. Hankkeen tuottamat monitoimikorvetit tulevat muodostamaan Suomen merellisen puolustuksen rungon muiden joukkojen järjestelmien rinnalla. Korvetit tuottavat merkittävää kykyä myös Naton merelliselle puolustukselle.

Korvetit kykenevät kaikkina vuodenaikoina mm. merimiinoitukseen, pinta- ja ilmatorjuntaan, vedenalaiseen sodankäyntiin, meriyhteyksien turvaamiseen sekä pitkäkestoiseen merelliseen läsnäoloon.  

´