Hyppää sisältöön

Pohjoismaisilla merikadettipäivillä tutustutaan tuleviin työkavereihin

Merisotakoulu
Julkaisuajankohta 22.8.2017 11.13
Tiedote

Nordic Cadet Meeting eli NOCA järjestettiin tänä vuonna Tanskassa. Suomesta merikadettipäiville osallistuivat Merisotakoulun kaikki ensimmäisen ja toisen vuosikurssin merikadetit.

Me kadetit siirryimme Suomesta Tanskaan miinalaiva Uusimaalla, ja mukana oli henkilöstöä sekä alukselta, Rannikkoprikaatista että Merisotakoulusta. Matkamme johtajana toimi Merisotakoulun johtaja.

Miinalaiva Uusimaan siirtyessä kohti Tanskaa aluksella järjestettiin monipuolista koulutusta. Ensimmäinen vuosikurssi pääsi syventymään jo kevään koulutuspurjehdukselta tutun alusluokan järjestelmiin ja harjoittelemaan toimimista osana ohjailuryhmää. Kurssin rannikkojoukko-opintosuunta sai samalla ensimmäisen kosketuksen aluksella toimimiseen ja elämiseen. Hienointa tässä oli ehdottomasti se, että kurssi sai koko vahvuudessaan jakaa vuoden aikana oppimiaan asioita toinen toisilleen.

Miinalaiva Uusimaa

Vanhin vuosikurssi puolestaan pääsi harjaantumaan johtamisjärjestelmiin, merenkulullisiin valmisteluihin ja ohjailuun avo- ja rannikkomerenkulun keinoja käyttäen. Ensimmäisen ja toisen vuosikurssin merikadetit pääsivät tutustumaan toisiinsa entistäkin paremmin. Ennen kaikkea opimme toimimaan määrätietoisena joukkona niin ohjailussa kuin yleisessä toiminnassa.

Pohjoismainen yhteistyö on voimaa

Merikadettipäiville osallistui merikadetteja Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, ja poikkeuksellisesti tänä vuonna oli myös vierailevia kadetteja Italiasta. Moni ensimmäisen vuosikurssimme merikadeteista ei ollut aiemmin tavannut ulkomaisia kadetteja, kun taas vanhempi vuosikurssi pääsi tapaamaan jo vanhoja ystäviä. Yhtenä matkan päätavoitteena onkin, että merikadetit pääsevät tutustumaan ja verkostoitumaan muiden maiden merikadettien kanssa. Näin saamme hyvät eväät tulevaa työelämää ja mahdollista yhteistyötä ajatellen.

Merikadettipäiville valmistautuminen alkoi meillä jo kuukausia ennen itse tapahtumaa. Saimme ilmoittaa halukkuutemme eri urheilulajeihin ja muihin aktiviteetteihin hyvissä ajoin, jotta valmistautuminen olisi mahdollista. Tiiviin opiskeluarkemme vuoksi harjoittelu kuitenkaan ei ollut läheskään viikoittaista. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, ettemme olisi kaikkeamme antaneet ja päässeet hyviin tuloksiin joukkona.

Merikadettipäivillä painotetaan yhteisöllisyyttä ja hyvää henkeä kaikkien kadettien kesken. Tämä näkyi selvästi siinä, kuinka pystyimme kilpailemaan eri urheilulajeissa oman maamme lipun alla, mutta samalla arvostamaan ja kannustamaan muiden maiden hyviä suorituksia. Yhteisöllisyyden syntyminen tapahtui heti tavattuamme muiden maiden kadetteja. Lämmin vastaanotto niin NOCA:n isäntämaalta kuin muidenkin maiden edustajilta edesauttoi uusien tuttavuuksien löytämistä ja hyvää henkeä.

Merikadetit marssivat Ronnen keskustaan. Kuva: Tanskan merivoimat

Merikadettipäivät aloitettiin juhlallisella marssilla Rønnen keskustaan, jossa kuuntelimme kaupunginjohtajan ja isäntämaan edustajan puheet.

Seuraavien päivien aikana vuorossa olivat eri urheilulajit: uinti, jalkapallo, lentopallo, maastojuoksu, Viikinkikisat, Naval combat course ja köydenveto. Tunnetusti ja perinteitä kunnioittaen köydenveto onliyksi tärkeimmistä lajeista, ja siinä viimeistään otettiin todella mittaa maiden välillä. Valitettavasti oman joukkueemme sijoitus jäi muiden maiden varjoon tänä vuonna. Taktiikkaa tullaan hiomaan ensi vuotta varten!

Köydenveto on tiukka laji.

Päivämme alkoi yleensä kokoontumalla paikallisen kasarmin kentälle, jossa kertasimme päivän ohjelman. Tutustuaksemme paremmin meidät oli jaettu noin viiden hengen ryhmiin, joissa oli edustajia jokaisesta maasta. Ryhmät tekivät aamuisin erilaisia rasteja ennen maakohtaisiin urheilukilpailuihin siirtymistä. Rastit sisälsivät tehtäviä niin urheilun kuin tietovisailunkin merkeissä.

Toimiminen näissä pienryhmissä eri maiden kesken antoi hyvän kuvan siitä, mitä yhteistyö jonkin yhteisen tavoitteen eteen tarkoittaa. Vahvuuksia löytyi enemmän kuin osasi alun perin odottaa, ja pienryhmissä motivaatio oli todella korkealla. Ryhmien kesken järjestettiin myös akateeminen seminaari, jossa keskustelimme kulttuurieroista maidemme välillä. Myöhemmin järjestettiin luento, joka painottui kommunikaation käsitteeseen. Luennolla havainnollistettiin sanattoman ja sanallisen viestinnän merkitystä. Tämä kannusti monia meistä ottamaan oman elekielemme tarkasteluun toimiessamme osana kansainvälistä joukkoa.

Maastojuoksu on yksi NOCA-lajeista.

Norja oli voittamaton

Urheilulajeissa Norja oli lähes ylivoimaisesti aina ensimmäisellä sijalla. Ruotsi tuli vahvasti toisena ja Tanska kolmantena. Omat vahvuutemme tulivat esiin uinnissa, jossa saimme hopeaa. Naval combat course -kisasta saimme pronssia. Palkintosijoja ei valitettavasti tänä vuonna ollut meille juuri jaossa, mutta koko tapahtuman parhaimman yksittäisen urheilijan palkinto tuli Suomeen.

Kaiken tämän urheilun ja yhteisöllisyyden lomassa pääsimme iltaisin NOCA-teltalle, jossa saimme vapaasti tutustua toisiimme ja hieman rentoutumaan rankoista urheilukokemuksista. Viimeisenä päivänä järjestettiin lopetusjuhla, jossa söimme hyvin, ja palkinnot jaettiin niille, jotka olivat urheilussa menestyneet.

NOCA 2018 järjestetään Suomessa

Ensi vuonna NOCA järjestetään Turussa. Nyt kun molemmat vuosikurssit ovat nähneet, minkälainen on onnistunut NOCA-tapahtuma, haluamme suoriutua siitä vähintäänkin yhtä hyvin kuin tanskalaiset. Kurssillamme heräsi paljon kehitysajatuksia ja lajiehdotuksia ensi vuoden merikadettipäiviä ajatellen. Tehtävää on enemmän kuin paljon, mutta yhdessä suoriudumme varmasti hyvin. Mieltämme lämmittää suuresti ajatus siitä, että tulemme näkemään uudet ja vanhat tuttumme uudestaan omina vierainamme.

Tanska luovuttaa NOCA-lipun Suomelle ensi vuodeksi.

Kiitämme tämän vuoden NOCA:sta kaikkia niitä, jotka mahdollistivat tapahtuman ja ottivat siihen osaa. Olemme todistaneet sen, että yhdessä ja monikansallisesti tavoitteet ja saavutukset voivat tarkoittaa samaa asiaa!

´