Hyppää sisältöön

Hinkuyskää todettu Uudenmaan prikaatissa

Uudenmaan prikaati
Julkaisuajankohta 13.12.2019 15.38
Tiedote

Kolmellatoista varusmiehellä Uudenmaan prikaatissa on diagnosoitu hinkuyskä. Sotilaslääketieteenkeskus/Dragsvikin terveysasema on aloittanut torjuntatoimet THL:n ohjeiden mukaisesti ja laajempi kartoitus on käynnistetty.

Hinkuyskän torjunta perustuu tapausten nopeaan tunnistamiseen, heidän antibioottihoitoon, altistuneiden kartoittamiseen sekä riskiryhmään kuuluvien lähikontaktien antibioottihoitoon. Epidemian leviämisen riski muuhun väestöön on pieni, koska rokotuskattavuus on korkea.

Hinkuyskä tarttuu pisaratartuntana erityisen herkästi olosuhteissa, joissa kanssakäyminen on tiivistä kuten kouluissa, päiväkodeissa ja varuskunnissa. Hinkuyskätapaukset varuskuntaolosuhteissa eivät ole poikkeuksellisia.

Kaikki Uudenmaan prikaatin varusmiehet ovat saaneet hinkuyskärokotteen joko palvelukseen astuessa tai edeltävien 5 vuoden aikana. Rokote estää keskimäärin neljä viidestä hinkuyskätapauksesta, joten on odotettavaa, että varsinkin epidemiatilanteessa myös rokotetut voivat sairastua. Tähän vaikuttaa myös se milloin viimeinen annos on annettu sillä rokotteen teho kestää noin 4-5 vuotta.

Suomessa todetaan vuosittain noin 400 hinkuyskätapausta. Tauti on aikuisilla usein lievä tai oireeton. Hinkuyskän riskiryhmiin kuuluvat alle 6 kk ikäiset lapset, joille tauti voi olla hengenvaarallinen, rokottamattomat lapset sekä yli 36 viikolla raskaana olevat.

Dragsvik, Raasepori
´