Hyppää sisältöön

Merivoiminen esikunta, rak 1 Heikkilä Kuva: Puolustusvoimat

Merivoimien esikunta

Merivoimien esikunta toimii merivoimien komentajan johtoesikuntana. Merivoimien esikunnan toimintaa johtaa merivoimien esikuntapäällikkö, lippueamiraali Janne Huusko.

Merivoimien esikunta valmistelee, suunnittelee ja toimeenpanee merivoimien komentajan käskemät merivoimia koskevat merkittävät asiat sekä toteuttaa resurssien jaon merivoimien komentajan linjausten mukaisesti.

Esikunnassa koordinoidaan merivoimien yhteistoiminta Pääesikunnan ja sen alaisten laitosten, maavoimien, ilmavoimien, Maanpuolustuskorkeakoulun, rajavartiolaitoksen ja eri viranomaisten kanssa sekä merivoimien kansainvälinen yhteistyö sotilaallisen maanpuolustuksen päämäärien saavuttamiseksi.

Merivoimien esikunta on aluevalvontalaissa ja sen nojalla annetuissa asetuksissa mainittu lupa-asioita käsittelevä ja niitä myöntävä viranomainen.

Puolustushaaran esikuntana Merivoimien esikunta ohjaa valmius- ja joukkotuotantovaatimuksien mukaista asevelvollisten koulutusta ja alustoimintaa sekä johtaa meripuolustuksen kehittämisohjelmaan kuuluvien hankkeiden sekä merkittävimpien puolustushankintojen suunnittelun, toimeenpanon ja elinjaksohallinnan.

Merivoimien esikunta johtaa merellisissä kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa olevia suomalaisjoukkoja ja yksiköitä.

Merivoimien esikunnan muodostaa seitsemän osastoa (kanslia, henkilöstö-/koulutus-, tiedustelu-, operatiivinen-, huolto-, suunnittelu-, johtamisjärjestelmäosasto) sekä kaksi erillisyksikköä: Merivoimien tietotekniikkakeskus ja Laivaston soittokunta. 

Merivoimien esikunta viettää perinnepäiväänsä 10. toukokuuta. 

Merivoimien esikunta sijaitsee Turussa, Heikkilän historiallisella sotilasalueella.

 

Kansainvälinen meri-5-ottelu järjestetään Upinniemessä

Rannikkoprikaati
Tyyppi:Tiedote Julkaisuajankohta:16.6.2025 8.44

”Paras ase sukellusvenettä vastaan on toinen sukellusvene”

Merivoimat
Tyyppi:Uutinen Julkaisuajankohta:12.6.2025 15.00

Merivoimat isännöi Naton miehittämättömien järjestelmien harjoitusta kesäkuussa

Merivoimat
Tyyppi:Tiedote Julkaisuajankohta:9.6.2025 10.45

”Tiedämme tarkkaan, mitä siellä pohjassa on”

Merivoimat
Tyyppi:Uutinen Julkaisuajankohta:6.6.2025 12.47

Miinalaiva Hämeenmaa osallistuu BALTOPS 25-harjoitukseen Itämerellä

Merivoimat
Tyyppi:Tiedote Julkaisuajankohta:6.6.2025 9.30