Hyppää sisältöön

Tehostettua suoja-alueiden valvontaa Upinniemessä 9.-10.10.

Merivoimat
Julkaisuajankohta 7.10.2021 15.44
Tiedote

Merivoimat tehostaa valvontaa Upinniemen suoja-alueella 9.-10.10. Valvontaa toteuttaa Rannikkoprikaati yhteistyössä Suomenlahden merivartioston kanssa.

Suoja-alueet ovat valtakunnan turvallisuuden ja aluevalvonnan järjestämisen kannalta tärkeitä ja rajoiltaan tarkkaan määriteltyjä Suomen aluevesien osia, joilla laitesukellus ja muu merenkulkuun tavanomaisesti kuulumaton vedenalainen toiminta ovat luvanvaraisia. 

Luvanvaraisia toimia suoja-alueilla ovat lisäksi esimerkiksi poijujen ankkurointi pohjaan, kaapelin lasku tai pohja-ainesten otto ja läjitys. Myös kalastaminen pohjaa laahaavalla tai raskaalla pohjaan ankkuroitavalla pyydyksellä, kuten nuotalla, troolilla tai isorysällä on luvanvaraista.

Suoja-alueilla luvanvaraista toimintaa harjoitettaessa tulee olla mukana Merivoimien esikunnan myöntämä suoja-aluelupa ja henkilöllisyystodistus, jotka asianomainen on velvollinen pyydettäessä esittämään valvontatehtävässä olevalle viranomaiselle. Luvanvaraisen toiminnan aloittamisesta ja päättämisestä tulee ilmoittaa Merivoimille määräysten mukaisesti

Suomen 18 suoja-aluetta sijaitsevat Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Aluevalvontalaissa säädetään suoja alueista ja suoja-alueilla noudatettavista toimintarajoituksista, joiden tarkoituksena on osaltaan varmistaa Suomen alueellinen koskemattomuus. Suoja-alueilla sijaitsee yleensä myös sotilasalue, johon liittyy 100 metrin lähestymiskielto. Alue on merkitty maihinnousun kieltävillä kylteillä. Tämä rajoittaa liikkumista ja ankkurointia alueilla. 

Lue lisää:
Suoja-alueet merialueilla: https://puolustusvoimat.fi/suoja-alueet-merialueilla 
Kartat suoja-alueista: https://puolustusvoimat.fi/kartat-suoja-alueista 
 

´