Hyppää sisältöön

Ritva 21 -harjoituksessa mukana kaikki puolustushaarat ja ruotsalaisia aluksia

Merivoimat
Julkaisuajankohta 19.5.2021 15.31
Tiedote
RItva 21 -harjoituksen taisteluvaihejärjestetään Hankoniemellä.

Puolustusvoimien kevään 2021 pääsotaharjoitus toteutetaan koronapandemian vaikutuksista johtuen osaharjoituksina eri puolilla Suomea. Merivoimien esikunnan johtama eteläinen osaharjoitus Ritva 21 järjestetään 24.5.-2.6.

Harjoitukseen osallistuu henkilöstöä kaikista puolustushaaroista sekä useita alusyksiköitä (taistelualukset, tukialukset, komentoveneet) Merivoimista ja Rajavartiolaitoksesta. Harjoituksen kokonaisvahvuus on yli 6000 henkilöä. Varusmiesten ja palkatun henkilökunnan lisäksi harjoituksessa on noin 700 reserviläistä, joista pääosa toimii maavoimien joukoissa.

Harjoitus on kesäkuussa 2021 kotiutuvien varusmiesten koulutuksen huipennus, jossa testataan osaamista joukkokokoonpanoissa. Harjoitus toteutetaan vallitsevista epidemiarajoituksista huolimatta ja tarvittavat varotoimenpiteet huomioiden.

- Suorituskykyjemme kehittämisen kannalta on tärkeää, että kykenemme johtamaan ja toteuttamaan Puolustusvoimien pääsotaharjoituksen vallitsevista koronahaasteista huolimatta. Pysymme toimintakykyisinä ja puolustushaarojen ja viranomaisten välinen yhteistyö toimii myös näissä olosuhteissa todistetusti, harjoituksen johtaja, lippueamiraali Tuomas Tiilikainen kuvailee.

Harjoitustoimintaa on laajalla alueella eteläisessä ja läntisessä Suomessa 24.5. alkaen. Harjoituksen taisteluvaihe toteutetaan Hankoniemellä 28.5.-2.6. Harjoitukseen liittyen kolme Ruotsin merivoimien alusta toimii maaliosastoina Suomenlahdella ja Pohjois-Itämerellä.

- Pidän erittäin positiivisena, että saimme mukaan myös ruotsalaisia aluksia. Se on jälleen kerran erinomainen osoitus maidemme merivoimien välisestä harjoitusyhteistyöstä ja käytännöllisestä tuesta toisillemme Tiilikainen huomauttaa.

Taisteluvaihe Hankoniemellä

Harjoitustoiminta keskittyy Merivoimien rannikkojoukkojen osalta Uudenmaan rannikkoalueille sekä laivastojoukkojen osalta Saaristomerelle ja Suomenlahdelle.

Maavoimien joukkoja harjoittelee lisäksi Satakunnan, Varsinais-Suomen alueilla, Pirkanmaan ja Uudenmaan alueilla. Maavoimien joukot (Porin prikaati ja Kaartin jääkärirykmentti) taistelevat myös Säkylässä, Oripäässä, Lohjalla, Espoossa ja Helsingin seudulla. Harjoituksen taisteluvaihe järjestetään Hankoniemellä ml. Harparskogin ja Syndalenin ympäristöissä 28.5.-2.6. Harjoitukseen liittyen toteutetaan lentotoimintaa eteläisessä Suomessa ja Suomenlahdella.

Laivastojoukot harjoittelevat operatiivisia tehtäviään, kuten ohjustulenkäyttöä, miinoittamista, miinanetsintää ja meriliikenteen suojaamista. Rannikko- ja maajoukot harjoittelevat taistelutehtäviä, kuten maahanlaskun ja maihinnousun torjuntaa rannikon olosuhteissa. 

Harjoituksen tapahtumia voi seurata Puolustusvoimien sosiaalisen median kanavissa asiatunnisteeella #Ritva21.

´