Hyppää sisältöön

Rannikkoprikaatin koronatilanne 7.5.2021

Rannikkoprikaati
Julkaisuajankohta 7.5.2021 16.34
Tiedote

Rannikkoprikaatissa ei ole tällä hetkellä yhtään koronaan sairastunutta varusmiestä. Vaikka tilanne onkin tällä hetkellä hyvä, niin tehokkaita toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen estämiseksi jatketaan edelleen täysimääräisesti.

Rannikkoprikaatissa koronaviruksen leviämisen estämiseen ja hidastamiseen sisältyy pääasiassa tuttuja toimenpiteitä, muiden muassa maskien käyttö, käsi- ja yskimishygienia sekä henkilöstön ja varusmiesten kohortointi, keskinäisen turvavälin ylläpitäminen aina kun mahdollista sekä altistuneiden tehokas eristäminen. Näiden lisäksi tällä hetkellä maastomajoitus on tavanomaista laajemmassa käytössä.

Rannikkoprikaatin varusmiehiä opastetaan välttämään lomilla ollessaan lähikontakteja kaikissa tilanteissa, muiden muassa välttämään joukkue- ja kontaktilajeja sekä huolehtimaan hyvästä hygieniasta.

- On hienoa, että me kaikki ymmärrämme koronatilanteen vakavuuden, ja varusmiehemme osaavat toimia varuskunnassa ja varuskunnan ulkopuolella vastuullisesti ja olemme näin välttäneet viruksen laajemman leviämisen, Rannikkoprikaatin komentaja, kommodori Janne Huusko tähdentää.

 

´