Hyppää sisältöön

Pohjanmaa-luokan laivaprojekti etenee – Hae hankkeen tehtäviin

Merivoimat
Julkaisuajankohta 6.4.2023 14.02
Tiedote
Pohjanmaa-luokan taistelualus satamaolosuhteissa.

Pohjanmaa-luokan neljän monitoimikorvetin rakennustyöt alkavat suunnitelman mukaan vuoden 2023 lopulla Rauman telakalla. Laivojen rakentaminen ja varustaminen jatkuvat vuoteen 2029 asti. Hankkeeseen tarvitaan nyt monipuolisia tekniikan osaajia.

Hankkeen alkuvaiheen viivästysten johdosta on aiempaa tärkeämpää, että rakentaminen sujuu suunnitelmallisesti. Laivueen ensimmäisten alusten on tarkoitus olla operatiivisessa käytössä vuonna 2027. Muun muassa rakennusvalvonta ja laivojen vastaanotto ovat tärkeitä tehtäviä, joilla osaltaan varmistetaan hankkeen sujuva valmistuminen ja suorituskykyjen saaminen käyttöön ajallaan.

Uusien laivojen henkilöstön koulutus on jo käynnissä. Puolustusvoimien henkilöstöä on osallistunut uusien alusten järjestelmiin liittyville kursseille kotimaassa ja ulkomailla. Tarvittavaa osaamista rakennetaan määrätietoisesi. Uusiin tehtäviin rekrytoitavat henkilöt perehdytetään ennen tehtävien aloittamista.

Pohjanmaa-luokan tulevat korvetit turvaavat Suomen meripuolustuksen tulevaisuuden. Tule mukaan tekemään tärkeä osasi!


Haku auki tai hakuun tulossa seuraavat tehtävät: 

 

´