Hyppää sisältöön

BALTOPS16: Osaharjoitusvaihe alkanut

Merivoimat
Julkaisuajankohta 6.6.2016 8.50
Tiedote

BALTOPS on vuotuinen Itämeren alueen merellinen harjoitus, jonka johtaa Naval Striking and Support Force Nato (STRIKFORNATO). Harjoitus järjestetään tänä vuonna 44. kerran ja Suomi on osallistunut harjoitukseen vuodesta 1993 alkaen. Harjoitukseen osallistuu 17 maata.

Suomen rannikko-olosuhteet Hankoniemen edustalla tarjoavat ainutlaatuisen ja haastavan harjoitusympäristön mataline vesistöineen ja lukuisine saarineen. Suomi toimii isäntämaana noin 600 sotilaan vahvuisen amfibio-osaston osaharjoitusvaiheelle Syndalenissa 6.-8.6.2016.

Vuoden 2016 Baltops-harjoitukseen on suunniteltu osallistuvan noin 6100 sotilasta, 49 alusta, noin 60 ilma-alusta sekä kolme sukellusvenettä. Merivoimista harjoitukseen osallistuu Uudenmaan prikaatin rannikkojääkärikomppania ja miinalaiva Uusimaa. Uudenmaanprikaatin rannikkojääkärikomppania lastattiin hollantilaiselle Johan De Witt -alukselle sunnuntaina 5.6.2016 Hangon satamassa. 

Suomi osallistuu harjoituksen amfibio-osuuteen yhdessä Ruotsin kanssa osana pitkät perinteet omaavaa SWEFIN-yhteistyötä, jota kehitetään vuosittain yhteisissä harjoituksissa. Harjoittelulla tuetaan maiden kykyä toimia merellä yhtenäisesti yhden johdon alaisena. Suomen osaharjoitusvaiheeseen osallistuvat Suomi, Ruotsi, Yhdysvallat, Hollanti, Italia sekä Iso-Britannia ja Saksa. Suomen osa-harjoituksen tavoitteena on osallistuvien joukkojen yhteensopivuuden rakentaminen ja testaaminen. 

Edit: 15.6.2016 Tiedote muokattu teknisen virheen vuoksi. Sisältöön ei ole tullut muutoksia

´