Hyppää sisältöön

Merivoimien RU-kurssi 180 lahjoittaa keräämistään varoista hyväntekeväisyyteen

Merisotakoulu
Julkaisuajankohta 9.2.2022 9.44
Uutinen

Merivoimien reserviupseerikurssi 180 päättyy perjantaina. Kurssi lahjoittaa ensimmäistä kertaa itse keräämistään varoista hyväntekeväisyyteen.

Merisotakoulusta 46 upseerioppilasta nimitettiin upseerikokelaiksi päätöstilaisuudessa keskiviikkona 9.2. Päätöstilaisuus järjestettiin kurssin kesken ja läheiset pääsivät seuraamaan tilaisuutta verkon yli. Tilaisuudessa palkittiin ansioituneimpia kurssilaisia ja henkilökuntaa. 

Reserviupseerikurssi keräsi itsenäisesti varoja järjestämäänsä kurssijuhlaan, joka jouduttiin vallitsevan Covid-19 -tilanteen vuoksi perumaan. Osa kerätyistä tuotoista lahjoitettiin ensimmäistä kertaa hyväntekeväisyyteen, Suomen syöpäsäätiölle. 

- Syöpä koskettaa meistä lähes jokaista jossain vaiheessa elämää ja siksi tahdomme tehdä lahjoituksen Suomen Syöpäsäätiölle, kertoo upseerikokelas Vapaavuori.

RU-kurssilaiset toivovat, että tästä syntyy uusi perinne Merivoimien RU-kurssille ja tulevat kurssit jatkavat lahjoituksia.

- Laitetaan siis jatkossakin hyvä kiertämään, Vapaavuori kannustaa. 

´