Miinalaiva Uusimaa lähtee koulutuspurjehdukselle Turusta
Merikadettien vuoden merkittävin koulutusjakso alkaa
Koulutuspurjehdus on noin seitsemän viikon mittainen vaativa merisotilaiksi opiskelevien kadettien ja aliupseerien koulutustapahtuma. Tänä vuonna koulutusaluksena toimii miinalaiva Uusimaa, joka lähtee matkaan Turun Varvintorilta keskiviikkona 6.5. klo 14.00.
Koulutuspurjehdus suuntaa Itämerelle, Pohjanmerelle, Tanskan salmille, Pohjois-Atlantille sekä Välimerelle. Aluksella on useita eri opetusryhmiä, ja koulutusta annetaan ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä. Matkan viimeisellä osuudella alus osallistuu kansainväliseen BALTOPS 2026 -harjoitukseen, joka on Naton suurimpia vuosittaisia ja pisin kansainvälinen harjoitus Itämerellä.
Touko-kesäkuussa toteutettava koulutuspurjehdus on tärkeä osa opiskelijoiden koulutusta. Monelle ensimmäisen vuoden kadettiopiskelijalle se on ensikosketus meripalvelukseen taistelualuksella. Kolmannen vuosikurssin kadetit pääsevät opintojakson aikana syventämään aiemmin opittuja asioita käytännön harjoituksen kautta.
Tervetuloa seuraamaan, kun alus irrottaa Varvintorin edustalta 6.5.
Seuraa purjehduksen etenemistä Merivoimien eri kanavilta:
Instagram: @navyfi
Facebook: Rannikkolaivasto ja Merisotakoulu