Ilmapuolustajat harjoittelevat yhdessä liittolaisten kanssa Lohtajalla

Jääkäriprikaati
Julkaisuajankohta 30.4.2026 13.51
Tyyppi:Tiedote
Mallet Strike kuvituskuva

Kansainvälinen ilmapuolustusharjoitus Mallet Strike 1/26 toimeenpannaan Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella 12.–21.5.2026.

Mallet Strike 1/26 on varusmies- ja reserviläisyksiköiden tärkein ampumakoulutus- ja ilmapuolustusharjoitus. Harjoituksen tavoitteena on koko ilmapuolustusjärjestelmän harjoituttaminen ja maa-, meri- ja ilmavoimien välinen yhteistoiminta. Harjoitukseen osallistuu joukkoja kaikista ilmatorjuntakoulutusta antavista joukko-osastoista sekä Maa- Meri- ja Ilmavoimista. Harjoitukseen osallistuu joukkoja myös Norjasta. Harjoitusvahvuus on noin 1900 henkeä. 

— Vahva ilmapuolustus on kaikkien puolustushaarojen suorituskyvyistä ja yhteistoiminnasta muodostuva kokonaisuus, jota Mallet Strike -harjoituksessa harjoitellaan kahdesti vuodessa. Harjoitukseen tuodaan elementtejä myös ajankohtaisesta lennokintorjunnasta. Tällä kertaa saamme joukkoja myös Norjasta, mikä mahdollistaa varusmiehillemme yhteistoiminnan harjoittelun myös liittolaisten kanssa. Harjoitus kehittää varusmiesten, reserviläisten ja henkilökunnan osaamista omissa tehtävissään, toteaa harjoituksen johtaja, eversti Mano-Mikael Nokelainen.

Harjoitusjoukot siirtyvät maanteitse Lohtajalle useista eri joukko-osastoista 11.-12. toukokuuta. Joukot palaavat harjoituksesta kotivaruskuntiinsa torstaina 21. toukokuuta. Liikkuvien sotilasosastojen marssinopeudet ovat 60-80 km/h ja tiellä liikkujia kehotetaan varautumaan ajoittain tavanomaista hitaampaan liikenteeseen.

Harjoituksessa ammutaan kovapanosammuntoja ilmapuolustuksen ohjusjärjestelmillä ja ammusaseilla. 12.−16.5.2026 välisenä aikana harjoituksessa käytetään ampumatarvikkeita, mistä aiheutuu laukausmelua Lohtajan ja Houraatin alueilla. Harjoitukseen liittyvän lentotoiminnan painopiste on 17.−20.5.2026 välisenä aikana, jolloin hävittäjä- ja helikopteritoiminta aiheuttaa lentomelua.

Harjoitusta voi seurata Mallet Strike 1/26 -verkkosivuilla Mallet Strike 1/26 - Maavoimat sekä sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #malletstrike126