FI SV

"VILMA" -meritaisteluharjoitus valtaa Saaristomeren

Merivoimat 21.5.2018 14.00
Tiedote

Meritaisteluharjoitus 2018 "VILMA" tuo harjoittelevia yksiköitä kaikista merivoimien joukko-osastoista Saaristomeren alueelle 22. toukokuuta - 1. kesäkuuta 2018.

"VILMA" on merivoimien laivasto- ja rannikkojoukkojen taisteluteknisen ja taktisen tason harjoitus, jossa teemana on esikuntien ja joukkojen harjaantuminen merioperaatioiden johtamisessa ja toteuttamisessa. Harjoituksen tarkoituksena on harjaannuttaa merivoimien laivastojoukkoja ja joukkotuotannossa olevia rannikkojoukkoja nykyisen joukkorakenteen mukaisessa kokoonpanossa perustaistelumenetelmien hallinnassa ja yhteistoiminnan järjestelyissä sekä kehittää johtoportaiden johtamisvalmiutta.

"VILMA" on ennen kaikkea tulenkäyttöön keskittyvä harjoitus. Harjoituksella merivoimat valmistautuu myös kansainväliseen, loka - marraskuussa Suomessa järjestettävään NOCO18 -harjoitukseen. Lisäksi se on kesäkuussa kotiutuvien varusmiesten pääharjoitus (ns loppusota) ja keskeinen osa Merisotakoulun opiskelijoiden johtajana harjaantumista.

Harjoitukseen osallistuu kaikkien merivoimien joukko-osastojen lisäksi joukkoja ilmavoimista, 2. Logistiikkarykmentistä, Jääkäriprikaatista, Kaartin jääkärirykmentistä sekä Länsi-Suomen merivartiostosta (Rajavartiolaitos).

Harjoituksen johtaa Merivoimien valmiuspäällikkö, kommodori Janne Huusko.