Skip to content

Merivoimat osallistuu BALTOPS 2021 -harjoitukseen kahdella aluksella

Rannikkolaivasto
1.6.2021 10.17
Tiedote
Miinalaiva Hämeenmaa etenee merellä

Merivoimat osallistuu monikansalliseen BALTOPS 2021 -harjoitukseen kahdella aluksella 4. - 18.6.2021 Itämerellä

Naton merellisen osaston, Naval Striking and Support Forces NATO, toimeenpanema BALTOPS 2021 on kuluvan vuoden suurin kansainvälinen harjoitus, johon Merivoimat osallistuu. Osallistuvat alukset ovat miinalaiva Hämeenmaa ja miinantorjunta-alus Vahterpää. Alkuperäisen suunnitelman mukaan harjoitukseen osallistuu yhteensä yli 4000 merisotilasta 14:stä eri maasta. 

Miinantorjunta-alus Vahterpää merellä.

Kuvassa: Miinantorjunta-alus Vahterpää.


Osallistumisen tavoitteena suomalaisilla on kansallisen puolustuksen kehittäminen ja henkilöstön harjaantuminen toimintaan kansainvälisessä ympäristössä. Harjoitus kehittää yhteistoimintakykyä Naton ja kumppanimaiden merivoimien, ilmavoimien ja erikoisjoukkojen kanssa merellisessä toimintaympäristössä.


Suomalaisalukset toimivat harjoituksessa eri osastoissa. Miinalaiva Hämeenmaa osallistuu harjoitukseen osana sillä käynnissä olevaa koulutuspurjehdusta ja sijoittuu pintataisteluosastoon. Miinantorjunta-alus Vahterpää toimii miinantorjuntaosastossa, jota johtaa Naton pysyvä miinantorjunta-alusosasto Standing NATO Mine CounterMeasures Group 1. Vahterpään osallistuminen tukee aluksen valmistautumista vuodelle 2022 suunniteltuun NRF-valmiusjaksoon.


Harjoituksen toteutuksessa huomioidaan COVID19-rajoitukset, eivätkä harjoitusjoukot tule olemaan lähikontaktissa muiden alusten henkilöstöjen kanssa.