Hyppää sisältöön

Reserviläiset kertasivat Uusimaa 17 -harjoituksessa

Rannikkolaivasto
Julkaisuajankohta 1.12.2017 15.37
Uutinen
Miinalaiva Hämeenmaa Uusimaa 17 -harjoituksessa

Puolustusvoimien yhteisessä pääsotaharjoitus Uusimaa 17:ssä Rannikkolaivasto kehitti kykyään toimia ja käyttää tulta nopeasti kehittyvässä tilanteessa osana merivoimien ja koko puolustusvoimien taistelua.

Kaikki merellisen taistelun elementit sisältäneeseen harjoitukseen osallistui joukkoja kaikista laivaston joukkoyksiköistä. Myös reserviläiset osallistuivat harjoitukseen sekä maalla että merellä. Tässä on miinalaiva Hämeenmaalla harjoitukseen osallistuneiden reserviläisten kokemuksia kuluneelta viikolta.

Kersantti (res.)Tero Wallin Yläneeltä lähti harjoitukseen mielellään kutsun saatuaan.

Edellisestä kertausharjoituksesta ehti jo vierähtää seitsemän vuotta. Nyt hän toimi miinalaivalla järjestelmä-aliupseerina.

- Mukava tehtävä. Sai kerrata vanhaa ja oppia uuttakin, Wallin kuvaili kokemaansa.

20-vuotias alikersantti (res.) Roni Haakana oli mukana kertausharjoituksessa varusmiespalveluksesta tutulla aluksella.Roni Haakana

- Kutsu oli suuri yllätys, sillä se tuli jo ennen kuin vuosi oli kulunut omasta varusmiespalveluksesta. Ajatukset olivat melko positiiviset, koska tiesin näkeväni vanhoja palvelustovereita.

Haakana odotti harjoituksesta ennen kaikkea merivahteja eli oman tehtävän kertaamista.

Tähän harjoitukseen meille oli asetettu selkeä ohjelma, joka sisälsi koulutuksia, oppitunteja ja käytännön harjoituksia. Oma tehtävä oli muuttunut, mikä oli ikävää.

Helsinkiläinen alikersantti (res.) Arthur Liemola kertasi harjoituksessa ilmaoperaattorin tehtäviä.

- On ollut aika samanlaista toimintaa omassa tehtävässä kuin varusmiehenä. Vähän uutta teoriaa on tullut esiin koulutuksessa, pohti Haakanan kanssa samassa saapumiserässä palvellut Liemola.

Alikersantti (res.) Albert Iho suoritti varusmiespalveluksensa vuotta aiemmin kuin kaksi edellistä. Kertauskutsun hän otti vastaan iloisin mielin ja odotti viikolta ennen kaikkea oman tehtävän osaamisen syventämistä. Harjoituksen alku tuntui Albert Iho
väsyttävänä, mutta aluksen rytmiin oli pian helppo päästä mukaan.

Helsinkiläinen kersantti (res.) Markus Nevalaisella on viimeksi kokemusta Hämeenmaalta vuodelta 2016, jolloin hän toimi sopimussotilaana viestialiupseerin tehtävässä aluksella. Kertauskutsu yllätti iloisesti.

- Tuntuu kuin en olisi ollut päivääkään pois. Täällä on sama tiimi, jossa tehdä töitä sekä pääosin samat laitteet ja järjestelmät.Markus Nevalainen

Harjoitusviikolta hän odotti toimimista merivahdissa,
vanhan kertausta ja jotain uutta, mm. keskuksen järjestelmistä.

Insinöörikapteeniluutnantti (evp.) Tommi Mäkitalo toimii nykyään maantielautan päällikkönä Korppoossa. Hän on kerrannut aiemmin ohjusveneillä ja tässä harjoituksessa hän toimi konemestarin tehtävässä. Odotukset harjoituksen suhteen olivat korkealla.

- Kaikki on sujunut hyvin. Oma tehtävä on hyvin muistissa jaTommi Mäkitalo
koulutus/kertaus on ollut pätevää, Mäkitalo kertoo.

 

 

 

´