Hyppää sisältöön

Rannikkoprikaatin uudet alokkaat aloittavat palveluksen tammikuussa

Rannikkoprikaati
Julkaisuajankohta 3.1.2018 14.55
Uutinen

Tammikuussa Rannikkoprikaatissa aloittaa palveluksen noin 1000 varusmiestä. Kotiväenpäivä järjestetään heti ensimmäisenä viikonloppuna.

 

 

 

Palveluksen aloittaminen

Kaikki merivoimien suomenkieliset alokkaat aloittavat varusmiespalveluksen peruskoulutuskaudella Upinniemen varuskunnassa, Kirkkonummella.

Palveluksen alkamispäivänä 8.1. alokkaita neuvotaan saapumaan ajoissa - viimeistään klo 16:00. Ajoissa saapuminen nopeuttaa omaan yksikköön siirtymistä. Suosittelemme julkisten kulkuneuvojen käyttöä.

Kahdeksan viikkoa kestävän alokaskauden jälkeen varusmiesten jatkokoulutuspaikat määrätään Rannikkoprikaatin joukkotuotantotehtävien, valmiusvelvoitteiden sekä varusmiehen alokaskaudella palveluksessa menestymisen ja henkilökohtaisen soveltuvuuden perusteella.

Huom!

Keskiviikosta 3.1.2018 lähtien Kampin bussiterminaalissa Lauttasaaren, Espoon ja Kirkkonummen suuntaan lähtevä bussiliikenne muuttuu. Tästä lähtien metro on Helsingin keskustasta länteen kulkevan joukkoliikenteen keskeisin kulkuneuvo.

Upinniemeen voi saapua metron (Matinkylän metroasema) ja bussin (173) yhdistelmällä tai junan (U) ja bussin (173) yhdistelmällä.

Aikataulut suositellaan tarkastamaan esimerkiksi www.reittiopas.fi palvelun kautta.

Voit tutustua Rannikkoprikaatiin tarkemmin oheisesta linkistä.

Tervetuloa Rannikkoprikaatiin!

Rannikkoprikaati (RPR)
PL 5
02471 UPINNIEMI
Upinniementie 1160

Kotiväenpäivä

Saapumiserässä 1/2018 palveluksen aloittaneiden varusmiesten omaisilla on mahdollisuus tulla Upinniemen varuskuntaan tapaamaan palveluksensa aloittaneita varusmiehiä 13.1. tai 14.1.2018. Aikaa varusmiesten tapaamiseen on noin kolme tuntia.

Tapaamisajat ovat ruuhkautumisen välttämiseksi jaettu seuraavasti:

  • Merikomppania 13.1. klo 08:30-12:00
  • Aliupseerikoulu 13.1. klo 13:00-17:00
  • Viestikomppania 14.1. klo 08:00-11:00
  • Huoltokomppania 14.1. klo 13:00-16:30
  • Meritiedustelukomppania 14.1. klo 12:30-15:30
  • Sukeltajakoulu 14.1. klo 12:30-15:30

Kotiväenpäivän aikana ei ole johdettua ohjelmaa prikaatin toimesta.

Alokkaat saavat tietää oman yksikkönsä palveluksen aloittamisen yhteydessä. Alokas ilmoittaa kotiin oman sijoituksensa ja kotiväenpäivän tarkemmat aikataulut.

Sotilasvala- ja vakuutustilaisuus

Peruskoulutuskauden näkyvin tapahtuma on valapäivä, jota vietetään Upinniemessä 16.2.2018. Yksityiskohtaiset tiedot valapäivästä ilmoitetaan varusmiehille palveluksen alkamisen jälkeen.

´