Hyppää sisältöön

Rannikkoprikaatiin uusi komentaja

Rannikkoprikaati
Julkaisuajankohta 28.2.2019 16.36
Uutinen
Kommodori Vesa Tuominen ja Kommodori Janne Huusko tarkastivat paraatijoukot komentajan vaihtotilaisuudessa Rannikkoprikaatissa. Kommodori Huusko aloittaa 1. maaliskuuta Rannikkoprikaatin komentajana.

Rannikkoprikaatin komentajana aloittaa 1.3.2018 kommodori Janne Huusko.

Kommodori Janne Huusko siirtyy prikaatin komentajaksi Merivoimien esikunnasta, jossa hän on toiminut Merivoimien valmiuspäällikkönä operatiivisella osastolla. Aiemmin hän on palvellut muun muassa tiedusteluosaston päällikkönä Merivoimien esikunnassa ja apulaisjohtajana Puolustusvoimien tiedustelulaitoksella. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2001 ja hänet ylennettiin kommodoriksi vuonna 2017.

- Palaan ympäristöön, johon aikanaan sain peruskoulutuksen. Rannikkoprikaati ja Upinniemen varuskunta on kuitenkin paljon enemmän kuin perus- ja jatkokoulutus voi koskaan kattaa, joten opittavaa riittää. Tiedän, että prikaatin henkilöstö työskentelee lujasti toteuttaakseen tulostavoitteemme ja tehtävämme. Etenemme yhdessä kohti prikaatin tavoitetilaa rannikkotaisteluihin erikoistuneena valmiusyhtymänä, kertoi Rannikkoprikaatin komentajana mielellään aloittava kommodori Janne Huusko vaihtotilaisuudessa tänään torstaina 28. helmikuuta.

 

´