Hyppää sisältöön

Kalliolle sijoitetun tornikanuunan laukaisu.

Rannikonpuolustusta koko Suomenlahden alueella

Valmiutta Hankoniemeltä itärajalle asti

Rannikkoprikaati kouluttaa joka vuosi noin 2000 varusmiestä. Heistä 30 - 40 on vapaaehtoista asepalvelusta suorittavia naisia.

Rannikkoprikaati on yksi Suomen Puolustusvoimien uusimmista joukko-osastoista.

Meillä on motivoitunut ja osaava henkilöstö, työyhteisön korkea viihtyvyys ja laadukas koulutus. Palkattua henkilöstöä prikaatissa on hieman yli 300 henkilöä sotilas- ja siviilitehtävissä.

Rannikko- ja laivastojoukot eriytettiin omiksi joukko-osastoikseen Puolustusvoimissa vuodenvaihteessa 2014 - 15 toteutetun uudistuksen myötä. Upinniemeen muodostettiin 1.1.2015 Rannikkoprikaati taistelualusten siirtyessä Rannikkolaivaston alaisuuteen.

Esikunnan lisäksi kolme joukkoyksikköä:

Prikaatin esikuntaan kuuluvat operatiivinen osasto, henkilöstöosasto ja huolto-osasto.

Perinteikkään Suomenlinnan rannikkorykmentin tehtävänä on asevelvollisten peruskoulutuksen lisäksi muun muassa kehittää pintatorjuntaa. Rannikkorykmentti koostuu neljästä yksiköstä: meritorjuntaohjuspatterista, viestikomppaniasta, vaikuttamispatterista ja merikomppaniasta.

Porkkalan rannikkopataljoona vastaa prikaatin huollon joukkotuotannosta, tukikohdan ja joukkojen huollosta sekä kohteiden vartioinnista. Lisäksi pataljoonan tehtäviä ovat moninaiset maa- ja merikuljetukset ja materiaalin varastointi. Pataljoonaan kuuluu neljä yksikköä: huolto-, kuljetus- ja sotilaspoliisikomppaniat sekä materiaalikeskus.

Meritiedustelupataljoonan yksikköjä ovat sukeltajakoulu ja meritiedustelukomppania. Meritiedustelukomppanian päätehtäviä ovat tiedustelu-, valvonta- ja tulenjohtotehtävät. Sukeltajakoulu kouluttaa kaikki puolustusvoimien sukeltajat.

Lataa ja tutustu faktoihin Rannikkoprikaatista

 
´