Skip to content

Merivoimissa palveluksensa aloittaa noin 1700 alokasta - Rannikkoprikaati aloittaa yhteismajoituskokeilun

Navy
Julkaisuajankohta 29.12.2020 10.28
Tiedote

Vuoden 2021 ensimmäinen saapumiserä aloittaa palveluksensa 4. tammikuuta. Samalla Rannikkoprikaatissa alkaa yhteismajoituskokeilu. Tulevien alokkaiden osallistuminen kokeiluun perustuu vapaaehtoisuuteen.

Rannikkoprikaati liittyy mukaan yhteismajoituskokeiluun, joka jatkuu Puolustusvoimissa ainakin vuoden 2021 loppuun. Maavoimissa keväällä 2020 alkaneen kokeilun on havaittu parantaneen yhteishenkeä ja tiedonkulkua. Yhteismajoituskokeilun tavoitteena on selvittää yhteismajoituksen vaikutuksia varusmiesten toimintakykyyn, ryhmäkiinteyteen, palveluksen sujuvuuteen, tiedonkulkuun, koulutustuloksiin ja tilojen käyttöön.

Tulevien varusmiesten halukkuutta kokeiluun osallistumista on kysytty ennen palvelusta lähetetyssä alokaskirjeessä. Yhteismajoituskokeiluun osallistuminen on siis vapaaehtoista ja edellyttää kaikkien samassa tuvassa majoittuvien suostumusta.

- Tässä ei ole täysin uudesta asiasta kyse, sillä Merivoimien aluksillahan yhteismajoitus on ollut käytössä jo 1990-luvun lopulta saakka. Näihin kokemuksiin ja myös Maavoimista saatujen ensiarvioiden perusteella yhteismajoitus on toimiva järjestely. Se lisää yhteenkuuluvuutta, parantaa tiedonkulkua ja vähentää eristyneisyyttä. Lähdemme positiivisin mielin yhteismajoituskokeiluun mukaan, taustoittaa Rannikkoprikaatin komentaja, kommodori Janne Huusko.  

Tavoitteena on majoittaa yhteistupiin suunnilleen yhtä paljon miehiä ja naisia. Kokeilu koskee ainoastaan majoittumista kasarmilla eikä se vaikuta maastoharjoitusten majoitusjärjestelyihin. Yhteistuvissa majoittuville miehille ja naisille on järjestetty erilliset sosiaalitilat.

Puolustusvoimat laatii kokeilusta tutkimusraportin jo kevään 2021 aikana. Rannikkoprikaatin osalta raportti kattaa tammikuun saapumiserän alokasjakson kokemukset yhteismajoituksesta. Raportin pohjalta Pääesikunta tekee esityksen Puolustusministeriölle yhteismajoitukseen liittyvistä jatkotoimenpiteistä tai kokeilun jatkumisesta myös vuodelle 2022. 

Koronatoimenpiteet jatkuvat 

Puolustusvoimien tehtävä on varmistaa varusmiesten ja henkilöstön terveys kaikissa tilanteissa. Haluamme mahdollistaa turvallisen palveluksen ja parhaan mahdollisen koulutuksen kaikille asevelvollisille COVID19-pandemian aikana.

Varusmiespalveluksen järjestelyissä korostuu toimenpiteet koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Palveluksen alussa alokkaat jaetaan kolmeen osastoon (A, B ja C). Päänsääntöisesti osastot noudattavat 2+2+2-rotaatiota, josta neljä viikkoa ollaan palveluksessa ja kaksi viikkoa lomajaksolla. Osastot eivät ole tekemisissä keskenään palveluksen aikana. 

Lisäksi yksiköissä kiinnitetään huomioita käsihygieniaan, siivoukseen sekä tarjotaan kasvomaskeja käyttöön. 

Merivoimissa aloittaa 4. tammikuuta palveluksensa noin 1700 alokasta, joista naisia on noin nelisenkymmentä.  Rannikkoprikaatissa palveluksen aloittaa noin 1100 ja Uudenmaan prikaatissa reilut 600 alokasta. 

´