Skip to content

Merivoimien taistelualusten rakentamisen tietopyynnöt liikkeelle

Navy
Julkaisuajankohta 18.12.2015 13.52
Tiedote

Puolustusministeri Jussi Niinistö on valtuuttanut Puolustusvoimat käynnistämään Merivoimien Laivue2020-hankkeen. Laivue2020-hanke rakennuttaa neljä korvetti-kokoluokan taistelualusta ympärivuotisiin tehtäviin Itämeren sää- ja jääoloissa. Tietopyyntö informoi telakoita hankkeesta sekä selvittää laivanrakentajien ja osatoimittajien osaamisen ja palveluhinnat tarjouspyynnön perustaksi. Tietopyyntö lähetetään 18.12.2015 ja vastauksia odotetaan ensi maaliskuun loppupuolella.

Uudet neljä alusta korvaavat jo nyt poistuneen miinalaiva Pohjanmaan sekä 2020-luvun puolivälissä elinkaarensa pään saavuttavat neljä Rauma-luokan ohjusvenettä ja kaksi Hämeenmaa-luokan miinalaivaa. Hankittavat alukset turvaavat Merivoimien kyvyn muun muassa alueellisen koskemattomuuden valvontaan ja turvaamiseen merellä sekä meriyhteyksien suojaamiseen. Ilman uusien alusten hankintaa Merivoimat ei tulevaisuudessa selviydy lakisääteisistä tehtävistään.

Merivoimien vaatimukset alusten talvitoiminta- ja merimiinoituskyvylle ovat keskeinen peruste toimittajan valinnalle. Ulkomaisilla sotalaivatelakoilla ei ole tarjota valmista aluskonseptia Suomen tarpeisiin ja olosuhteisiin.  Huolto-, ylläpito- ja vaurionkorjaukset ovat osa suorituskykyä ja niiden tulee olla saatavissa Suomesta kriittisin osin.  Alusluokan hankintahinnaksi on arvioitu 1,2 miljardia euroa ja eliniäksi on suunniteltu vähintään 35 vuotta.

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen valmistelema tietopyyntö (Request for Information, RFI) lähetetään julkisilta osiltaan yrityksille, joilla saattaa olla hankeen kannalta relevanttia osaamista tai järjestelmiä. Toimittajat voivat tarjota kokonais- tai osatoimitusta kuten ase- ja sensorijärjestelmiä. Täydentävä, tietoturvaluokiteltu tieto jaetaan myöhemmin järjestettävässä seminaarissa.

Hankintamallista päätetään ensi vuoden aikana. Sopimusneuvottelujen jälkeen sopimukset allekirjoitetaan vuonna 2019. Suunnitellut ensimmäiset laivatekniset ajot ovat vuonna 2020 ja viimeinen alus luovutettaisiin suunnitelman perusteella Puolustusvoimille vuonna 2024.

´