Skip to content

Vaunumiehistön rooli Uudenmaan prikaatin vaativimpiin kuuluvassa koulutuksessa
Kuka kuljettaa ATU:a?

Nyland Brigade
Julkaisuajankohta 28.3.2018 10.34
Uutinen

Uudenmaan prikaatin Hangon Syndalenissa sijaitsevan leirialueen reunalla Pasi-ajoneuvojen muodostama saattue etenee kapeita ja kuoppaisia metsäteitä pitkin. Syndalen on täyttynyt tuoreista alokkaista, jotka opettelevat majoittumista ja sotilaallisen toiminnan perusteita. ATU-kurssi on myös alkanut ja metsästä kuuluu sekä Pasi-ajoneuvojen dieselmoottoreiden ääniä että varusmiesten kommunikointia radioiden välityksellä.

Lyhenne ATU tulee nimestä Amphibious Task Unit. ATU-linja on tunnettu sekä varusmiesten että reserviläisten keskuudessa Uudenmaan prikaatin vaativimpiin kuuluvana koulutussuuntauksena. Kuten useimpien muidenkin puolustusvoimien koulutussuuntausten kohdalla linjan ensisijainen tuotantotehtävä on tuottaa sodanajan joukkoja. Lisäksi linjalla on myös toissijainen tuotantotehtävä; se tuottaa kriisinhallintakoulutuksen saaneita sotilaita, jotka ovat halukkaita allekirjoittamaan valmiussopimuksen, mikä mahdollistaa osallistumisen sotilasoperaatioihin ulkomailla. Tämän vuoksi on tärkeää, että kouluttajat asettavat koulutukseen hakeville varusmiehille fyysisiä ja henkisiä vaatimuksia. Vaadittava hyvä kunto ja korkea palvelusmotivaatio ovat tuoneet ATU-linjalle maineen prikaatin terävimpänä keihäänkärkenä.

Pasi-ajoneuvo on antanut koulutukselle tunnetun erikoispiirteen, koska ATU-linja on Uudenmaan prikaatin linjoista ainoa, joka käyttää tätä miehistönkuljetusajoneuvoa. Ajoneuvot valmistaa Sisu ja nimi Pasi on lyhenne virallisesta nimestä Panssari-Sisu. Pasi-vaunujen tuotanto alkoi jo vuonna 1984, kun ensimmäinen malli, XA-180, otettiin käyttöön puolustusvoimissa. Sen jälkeen on kehitetty useita päivitettyjä malleja. Siitä huolimatta alkuperäismallia olevat ajoneuvot ovat vielä nykyäänkin luotettavia ajoneuvoja, jotka voidaan integroida ja jotka soveltuvat nykyaikaiseen sodankäyntiin. Siksi alkuperäismalli on edelleen käytössä Uudenmaan prikaatissa.

Pasi-vaunuja kuljettavista varusmiehistä käytettävä termi on vaunumiehistö. Vaunumiehistöön kuuluvan varusmiehen palvelusaika on 347 vuorokautta, eli sama kuin muillakin ATU-sotilailla. Tehtävään valitaan hakemuksen perusteella.

Jääkäri Dennis Nyman kertoo vaunumiehistön koulutuksesta ja arjesta.

- Pasin kuljettamiseen vaaditaan C-ajokortti. Kurssi on kuuden viikon pituinen ja sen käytyään voi ajaa kuorma-autoa myös reserviläisenä, mikä oli yksi syy siihen että halusin kuljettajaksi, kertoo Nyman.

 

Miltä vaunumiehistön leiri voi näyttää?

- Osallistumme muiden tavoin myös esimerkiksi teltan pystytykseen ja majoittumiseen. Meidän ei tosin tarvitse osallistua teltan vartiointiin yöllä, koska tarvitsemme kuuden tunnin yhtäjaksoisen unen, jos suoritamme ajontehtäviä leirin aikana, sanoo Nyman.

- Meneillään olevassa harjoituksessa vaunumiehistön rooli on erityisen suuri, koska siinä harjoitellaan Pasi-vaunujen pelastamista ja irtautumista mahdollisista uhkista, lisää Nyman.

 

Vaunumiehistön koulutus poikkeaa perinteisten C-kuljettajien koulutuksesta

Vaunumiehistön koulutus on sekä fyysisesti että teoreettisesti hyvin laaja. Esimerkiksi Pasi-kurssiin kuuluu rakennekoe, jota ei suoriteta millään muulla prikaatin järjestämällä kuljettajankurssilla. Kurssin aikana käydään läpi koko hydrauliikka- ja sähköjärjestelmä sekä moottoritila.

Vaunumiehistö saa myös johtajakoulutusta. Kun kyse on vaunutaistelutekniikasta, johtaminen on suhteellisen tärkeä osa koulutusta. Yhteisellä vaunulla kuljetettavista sotilaista käytetään nimitystä vaunuryhmä. Vaunuryhmällä on luonnollisesti oltava vaununjohtaja. Vaununjohtajalta vaaditaan kykyä johtaa vaunua ja päättää minne ja miten ajetaan. Vaununjohtaja päättää myös siitä, mitä itse vaunussa tapahtuu. Jotta kykenee ottamaan sellaista vastuuta, vaaditaan tietysti johtajan ominaisuuksia.

Vaunumiehistön johtajakoulutus eroaa hieman tavanomaisesta johtajakoulutuksesta. Harjoituksissa ja koulutuksessa ei keskitytä opettamaan vaunumiehistölle, kuinka vaunumiehistöä johdetaan komennoin. Sen sijaan he opettelevat delegoimaan vaunuryhmälle tehtäviä. Koska vaunuryhmän jäsenet ovat kaikki aliupseereita ja vaunumiehistöön kuuluvat jääkäreitä, on kyse toiminnallisesta yhteistyöstä, joka ei perustu sotilasarvoon vaan tehtävään.

´