Ylilääkäri Juha-Petri Ruohola lääkintäkommodoriksi

Merivoimien esikunta 4.6.2018 21.56
Tiedote
Ylilääkäri Juha-Petri Ruohola lääkintäkommodoriksi

Merivoimien ylilääkäri Juha-Petri Ruohola on yksi tänään Puolustusvoimien lippujuhlan päivänä ylennettävistä. Hän on yksi noin sadasta merivoimissa työskentelevistä erikoisupseereista.

Lääkintäkommodoriksi ylennettävä Ruohola kertoo, että hänen uransa puolustusvoimissa alkoi samaan tapaan kuin usean muun lääkärin.

- Menin Porin prikaatiin Säkylään kahden kuukauden lääkäritarvetta paikkaamaan, ja siitä se sitten lähti, Ruohola taustoitti.

Hän muistuttaa myös siitä, että kaikilla puolustusvoimissa työskentelevillä taitaa olla "se jokin", joka sitouttaa heidät työskentelemään organisaatiossa. Ruoholan omalla kohdalla Säkylästä alkanut kahden kuukauden keikka muuttui lopulta työuraksi puolustusvoimien lääkärinä.

- Ihan ensimmäinen työpaikkani puolustusvoimissa oli Rannikkolaivastossa ohjusvene Helsingillä, Ruohola muisteli.

Sen lisäksi hän on työskennellyt sotilas- ja päällikkölääkärinä Porin prikaatissa, Säkylän ja Turun varuskunnan terveysasemilla, valmiusylilääkärinä Sotilaslääketieteen keskuksen esikunnassa, ja onpa hän työskennellyt myös entisessä keskussotilassairaala Tilkassa.

Työ on vienyt Ruoholaa myös ulkomaille, sillä hän on palvellut ylilääkärinä myös rauhanturvatehtävissä. Tällä hetkellä Ruohola kuuluu Naton Medical Naval Paneliin Suomen edustajana ja osallistuu myös kansainvälisten operaatioiden lääkintähuollon arviointeihin.

Lääketieteen tohtoriksi puolustusvoimissa väitellyt Ruohola pitää saamaansa ylennystä merkkinä pitkästä urasta puolustusvoimissa, mutta hän pitää sitä myös kiitoksena.

- Tietysti on myös mukavaa tulkita se tunnustukseksi tehdystä työstä, totesi Upinniemen Rannikkojääkärikoulussa kurssilla numero 5 varusmiespalveluksensa aikoinaan suorittanut Ruohola.

Merivoimien ylilääkärin tehtäviin kuuluu puolustushaaran lääkintähuollon suunnittelua, valvontaa ja tarvittaessa ohjaamista. Ruoholan mielestä hänen työssään parasta on asioiden kehittäminen sekä uuden rakentaminen, mutta samaan hengenvetoon hän myöntää, että haastavinta on toteuttaa kaikkea. Merivoimissa on Ruoholan mukaan kuitenkin tekemisen meininki.

- Arvostan työyhteisömme hyvää henkeä, työkavereita, ja heidän ammattitaitoaan. Kaikilla on halu tehdä töitä yhteisen asian puolesta, Ruohola välitti kiitosta merivoimien henkilöstölle.

Pitkän työuran varrelle on mahtunut monenlaisia kokemuksia - ja varmasti myös kommelluksia. Ruohola sanoo, että on vaikea yhtäkkiä palautella mieleen kaikkia.

- Ensimmäisenä mieleen tulevat napapiirin pohjoispuolen keskiyön auringon luoma spektaakkeli miinalaivan kannelta nautittuna. Sitten kokemuksena erinomaisen hieno - joskin koettuna ennemminkin huono - viikko Denakilin autiomaassa Etiopiassa 50-55 asteen lämpötiloissa, Ruohola mietti.

Ruohola ja muut merivoimien esikunnan tämän päivän ylennyt ja palkitut saivat ansaitsemansa huomion Merivoimien esikuntapäällikön lippueamiraali Timo Hirvosen isännöimässä juhlatilaisuudessa. Juhlapuhessaan Hirvonen kävi läpi sekä puolustusvoimien että merivoimien satavuotista taivalta ja suomalaisen sotataidon ja sotilastoiminnan kehittymistä. Tämän päivän tilanne on Hirvosen mukaan hyvä.

- Tämän päivän puolustusvoimat - ja merivoimat sen osana - on hyvässä kunnossa. Meillä on toimintaympäristöön suhteutettu valmius ja suorituskyky, joka muodostuu osaavasta henkilöstöstä ja asevelvollisista, asianmukaisesta ja toimivasta kalustosta sekä hyvin laadituista toimintasuunnitelmista ja -ohjeista, Hirvonen muistutti ja jatkoi,

- Matka itsenäistymisen alkuvuosista tähän päivään on ollut pitkä ja vaiherikas. Sata vuotta olemme hoitaneet riittävää torjunta- ja suorituskykyä. Maanpuolustus ja meripuolustus ovat kunnossa, olkaamme siitä ylpeitä, Hirvonen päätti.