Hyppää sisältöön

Bold Quest 19.1: Tuli on yhteistä

Navy
Julkaisuajankohta 15.5.2019 9.35
Tiedote
Ohjusvene ampuu ohjuksen
Yhteensopivuuden kehittäminen luo merkittävän lisän merivoimien tulenkäytön suorituskykyyn.

Merivoimat käynnisti Bold Quest 19.1. testaus -ja todennustapahtuman toiminnot maanantaina 13.5. Tapahtuman merivoimien osuudet toteutetaan tulevan kahden viikon aikana Merivoimien esikunnassa ja Rannikkolaivastossa. Merivoimat kehittää ja varmentaa tapahtumassa tietojärjestelmien yhteensopivuutta sekä harjoittelee Puolustusvoimien yhteistä tulenkäyttöä ja maalittamisen järjestelyitä.

Osana järjestelmien yhteensovittamista merivoimat jakaa meritilannekuvan Bold Quest 19.1 -tapahtuman muiden joukkojen käyttöön. Samalla tapahtumassa rakennetaan edellytyksiä esimerkiksi tulevan Pintatorjuntaohjus 2020 -suorituskyvyn käytölle Puolustusvoimien eri tehtävissä. Uuden pintatorjuntaohjuksen myötä merivoimien kaukovaikutuskyky yltää tarvittaessa myös maamaaleihin.

Puolustusvoimien yhteisen tulenkäytön ja vaikuttamisen prosessit ovat sellaisenaan yhteensopivia kansainvälisesti. Kansainvälinen kehitystoiminta ja harjoittelu lisäävät kuitenkin merivoimien tulenkäytön suorituskykyä merkittävästi.

Johtamisjärjestelmien kansainvälinen yhteensopivuus parantaa merivoimien kykyä isäntämaatuen antamiseen sekä parantaa erityisesti kansainvälisen avun vastaanottoon liittyviä valmiuksia. Bold Quest  -tapahtuma tukee myös Suomen ja Ruotsin kahdenvälisen FISE-yhteistyön toteutusta.

Tarkkuutta ja tehokkuutta

Nyt kehitettävät yhteisen tulenkäytön ja maalittamisen tuen järjestelyt lisäävät merivoimien alusten ja muiden tuliyksiköiden käytettävyyttä, tehokkuutta ja tarkkuutta.

Merivoimien tapahtumasosion johtaja, kommodori Juha Ravanti kertoo, että yhteisen tulenkäytön koordinointi ja yhteensovittaminen vaativat yhteistä digitaalisin keinoin luotua tilannekuvaa, nopeaa reagointikykyä ja selkeitä johtosuhteita. Tietojärjestelmien yhteensopivuuden lisäksi on varmistettava järjestelmiä käyttävien ihmisten ymmärrys, toimintatavat ja kielitaito. 

- Kielitaidon lisäksi monikansallisessa tulenkäytössä yksi tärkeä asia on yhteisen ja yhtenäisen termistön käyttö, Ravanti lisää.

Nyt tehtävän tietoteknisen kehitystyön tuloksena rannikkojoukkojen suomalainen tulenjohtaja voi vaikkapa saaresta määrittää merellä olevan viholliskohteen, johon kyetään vaikuttamaan sekä kotimaisella että kumppaneiden tulenkäytöllä saumattomasti ilman viiveitä. Vastaavasti tilanteen vaatiessa esimerkiksi maavoimien joukkojen tulenjohtaja voi osoittaa maalin rannikolta, jota vastaan tulta voidaan käyttää merellä olevilta aluksilta.

Monikansallinen yhteisen tulenkäytön todentamis- ja testaustapahtuma Bold Quest 19.1 toteutetaan eri puolilla Suomea 6.–24. toukokuuta. Yhteisen tulenkäytön suorituskykyjä löytyy eri etäisyyksille maa-, meri- ja ilmavoimista.


Laivan komentotorni, tutka ja tykki.
Bold Quest 19.1. -tapahtumassa tehtävä kehitys ja testaaminen lisäävät merivoimien alusten ja muiden tuliyksiköiden tehokkuutta, tarkkuutta ja käytettävyyttä. Harjoitus toimeenpannaan merivoimien osalta Turussa.

´