Hyppää sisältöön

Rannikkolaivaston komentaja vaihtui

Rannikkolaivasto
Julkaisuajankohta 1.4.2019 12.23
Tiedote
Kommodori Erkki Mikkola (keskellä) ja kommodori Jukka Anteroinen tarkastavat joukot satamassa.

Kommodori Jukka Anteroinen otti vastaan Rannikkolaivaston komentajan tehtävät perjantaina 29.3.2019 pidetyssä vaihtotilaisuudessa.

Laivaston väistyvä komentaja, kommodori Erkki Mikkola luovutti perinteiden mukaisesti joukko-osaston lipun uudelle komentajalle paraatikatselmuksen yhteydessä laivaston Pansion tukikohdassa.

Kommodori Erkki Mikkola ojentaa lipun kommdori Jukka Anteroiselle.

- Rannikkolaivastolla on elintärkeä asema merivoimien tehtävien täyttämisessä, tämä joukko on se merellinen iskunyrkki, jossa korostuu jatkuva valmius. Samalla on kuitenkin muistettava, että merivoimien tehtäväkentän kokonaisuus on laaja; laivastojoukkojen ohella tarvitsemme myös rannikkojoukkoja sekä yhteistyökumppaneita niin muiden puolustushaarojen kuin muiden viranomaistenkin taholta. Yhdessä tekeminen korostuu, luonnehtii kommodori Anteroinen.

Laivaston vahvuutena uusi komentaja näkee modernin kaluston, jolla on tarkoituksenmukaiset käyttöperiaatteet. Tehtäväänsä perehtymisen aikana kommodori Anteroinen on ehtinyt huomata toisenkin merkittävän vahvuustekijän:

- Laivastoon tutustuessani olen havainnut henkilöstön tekevän työtään suurella ammattitaidolla ja asialleen omistautuneina. Tehtävänsä tinkimättömästi täyttävä henkilöstö on se voima, jonka kautta rakentuu merellinen valmius. Tässä valmiusyhtymässä vallitsee vahva tekemisen meininki ja hyvä henki, hän painottaa.

Laivaston soittokunta ja Rannikkolaivaston joukot ryhmittyneenä paraatikatselmukseen.

Kommodori Jukka Anteroinen palaa merivoimiin ja laivastojoukkoihin hyvällä mielellä palveltuaan pitkään muualla, muun muassa Pääesikunnassa eri tehtävissä. Hänen sydämensä on sykkinyt merivoimille jo Merisotakoulussa suoritetusta varusmiespalveluksesta alkaen. Uran varrelle on kertynyt muitakin palvelusvuosia laivastojoukoissa, muun muassa miinalaiva Pohjanmaalla.

- On hienoa palata juurilleen merivoimiin. Ylpeänä mutta samalla nöyränä otan vastaan tämän vaativan tehtävän valmiusyhtymän komentajana, kommodori Anteroinen toteaa.

´