Hyppää sisältöön

Merivoimien esikuntapäällikkö vaihtui

Merivoimien esikunta
Julkaisuajankohta 14.12.2018 12.32
Tiedote

Kommodori Tuomas Tiilikainen otti 14.12. muodollisesti vastaan merivoimien esikuntapäällikön tehtävät Turussa. Kommodori Tiilikaisen virallinen tehtävänaloitus on 1.1.2019. Nykyinen esikuntapäällikkö, lippueamiraali Timo Hirvonen siirtyy samalla päivämäärällä Pääesikuntaan erityistehtävään.

- Merivoimille on tulevina vuosina tulossa uusia, tavattoman tehokkaita suorituskykyjä. Näiden kykyjen käyttöönotto vaatii koko merivoimilta ja Merivoimien esikunnalta valtavan määrän työtä. Olen tyytyväinen päästessäni johtamaan tätä työtä esikunnassa, kommodori Tiilikainen totesi puheessaan.

- Kiitän edeltäjääni, lippueamiraali Hirvosta hänen tekemästään erinomaisesta työstä. On kunnia jatkaa hänen määrätietoista työtään Merivoimien esikunnan asiantuntijoiden johtamisessa, Tiilikainen lisäsi.

Kommodori Tiilikainen on palvellut Merisotakoulun johtajana elokuusta 2017. Aiemmin hän on palvellut muun muassa osastopäällikkönä Merivoimien esikunnassa sekä Rannikkolaivaston esikuntapäällikkönä. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 1999 ja hänet ylennettiin kommodoriksi vuonna 2016.

´