Hyppää sisältöön

Merivoimat osallistuu Northern Coasts 2019 -harjoitukseen Saksan ja Tanskan rannikoilla

Rannikkolaivasto
Julkaisuajankohta 28.8.2019 11.45
Tiedote
Suomalaiset alukset kulussa merellä, etualalla ohjusvene, keskellä miinantorjunta-alus ja takana monitoimialus.

Kansainvälinen Northern Coasts 2019 (NOCO19) -harjoitus järjestetään Saksan ja Tanskan rannikoilla Itämeren puolella sekä Bornholmin ympäristössä 2. - 18.9.2019. Suomesta harjoitukseen osallistuu aluksia ja esikuntahenkilöstöä.

NOCO19 -harjoituksen päämääränä on kehittää osallistuvien merivoimien yhteistoimintaa monikansallisen merellisen kriisinhallintaoperaation toteuttamiseen vaativassa toimintaympäristössä. Merivoimien tavoitteena on kehittää suomalais-ruotsalaisia suorituskykyjä sukellusveneentorjunnan, ilmatorjunnan, miinantorjunnan sekä pintatorjunnan osalta.

- NOCO19:ssä harjoittelemme kaikkia merisodankäynnin osa-alueita, mikä palvelee myös oman kansallisen valmiuden kehittämistä. Esimerkkinä voidaan mainita sukellusveneentorjunta, jonka harjoittelu sukellusveneen kanssa tuo meille arvokasta kokemusta, kertoo suomalais-ruotsalaisen taisteluryhmän esikuntapäällikkönä toimiva komentaja Mikko Villikari.

Suomesta harjoitukseen osallistuu noin 240 henkilöä, joista osa on varusmiehiä. Osallistuvat alukset ovat kaksi Hämeenmaa-luokan miinalaivaa, Rauma-luokan ohjusvene, Katanpää-luokan miinantorjunta-alus ja huoltoalus. Miinantorjunta-alus osallistuu harjoitukseen osana Naton SNMCMG1 -miinantorjuntaosastoa (Standing Nato Mine Countermeasures Group 1) valmistautuakseen tulevaan NRF tehtäväänsä. Muut suomalaiset alukset toimivat harjoituksessa osana suomalais-ruotsalaista merellistä taisteluryhmää.

Harjoitus jakautuu kahteen vaiheeseen. Osaharjoituksissa joukot harjoittelevat merioperaatioiden eri osa-alueita: merivalvontaa, pintatorjuntaa, ilmatorjuntaa, sukellusveneentorjuntaa ja miinantorjuntaa. Osaharjoitusvaiheen tavoitteena on valmistella joukko taktiseen vaiheeseen, jossa harjoitellaan fiktiivistä, mutta realistista skenaariota monikansallisessa kriisissä merialueilla.

NOCO19 on Saksan merivoimien johtama kutsuharjoitus Nato- ja EU- jäsenmaille sekä Naton kumppanimaille. Osallistuvia maita on tänä vuonna kymmenen ja pinta- ja ilma-aluksia yhteensä noin neljäkymmentä. NOCO19 on osa Suomen merivoimien vuosisuunnitelman mukaista harjoitustoimintaa. Suomi johti viime syksynä Saaristomerellä ja Suomenlahdella pidetyn Northern Coasts -harjoituksen.

 

 

30.8.2019 Lisätty kieliversio

´