Hyppää sisältöön

Merivoimat turvaa valmiuden ja kyvyn lakisääteisten tehtävien toteuttamiseen

Merivoimat
Julkaisuajankohta 13.3.2020 16.08
Tiedote

Merivoimat järjestelee toimintaansa koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi, sen vaikutusten tasaamiseksi sekä turvatakseen kykynsä lakisääteisiin ja valmiudellisiin tehtäviin mahdollisessa epidemiatilanteessa.

Puolustusvoimat seuraa tilannetta aktiivisesti ja tekee muutoksia varusmiesten ja naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien lomajärjestelyihin, koulutuksen toteuttamiseen sekä kertausharjoitusten järjestämiseen koronavirustilanteen vuoksi. Muutos astuu voimaan 13.3.2020.

Koronavirukseen liittyvien varautumistoimenpiteiden vaikutukset Merivoimien kevään harjoitustoimintaan ja muihin tapahtumiin selviävät tulevien viikkojen aikana. Merivoimien joukko-osastojen koulutuksessa ja muissa tapahtumissa vältetään laajoja kokoontumisia sekä henkilökunnan työntekoa hajautetaan ainakin 31.5. asti.

Tähän asti tehdyt toimenpiteet kaikissa merivoimien joukko-osastoissa:

- Varusmiesten koulutusta on uudelleenjärjestelty koko Puolustusvoimissa
- Kertausharjoitukset sekä vapaaehtoiset harjoitukset on peruttu 31.7. asti
- Kotimaan virkamatkustamista on rajoitettu 
- Hyvän käsi- ja yskimishygienian ylläpitoa korostetaan varusmiehille ja henkilökunnalle.
- Sovitut ulkopuolisten vierailut hallintoyksiköihin on peruttu ja vierailijoiden pääsy

Puolustusvoimien alueille ml. Rannikkolaivaston alukset, Heikkilän sotilasalue sekä varuskuntien alueilla sijaitsevat sotilaskodit on kielletty

´