Hyppää sisältöön

Pansio-luokan miinalauttojen peruskorjausprojekti päätökseen

Rannikkolaivasto
Julkaisuajankohta 5.12.2018 10.52
Tiedote

Merivoimien Pansio-luokan alussarjan peruskorjausprojekti päättyi marraskuun lopussa. Miinalautat Pansio, Porkkala ja Pyhäranta peruskorjattiin vuosien 2015-2017 välisenä aikana. Puolustusvoimissa projektityön tilaajana oli Puolustusvoimien Logistiikkalaitos. Pansio-luokan peruskorjauksen toteutti Atlas Elektronik Finland oy yhteistyössä Uudenkaupungin Työvene oy:n kanssa.

Pansio-luokan miinalauttojen peruskorjauksen tavoitteena oli alusluokan suorituskyvyn kehittäminen ja eliniän jatkaminen. 1990-luvulla rakennetut miinalautat kykenevät toimimaan peruskorjauksen jälkeen aina 2030-luvulle asti. Peruskorjauksen avulla kehitettiin alusluokan kykyä toimia erilaisissa meripuolustuksen tehtävissä. Peruskorjauksessa ylläpidettiin alusluokan miinanlaskukyky huoltamalla ja modernisoimalla nykyiset järjestelmät. Samalla parannettiin palon- ja vaurionkestävyyttä sekä palvelusturvallisuutta. Kokonaan uutena suorituskykynä luotiin mahdollisuus toimia emäaluksena, joka toteuttaa täydennyksiä ja tyhjennyksiä muilta alusyksiköiltä ja joukoilta.

"Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" - sananlasku pätee hyvin tämän tyyppisissä laajoissa ja monimutkaisissa projekteissa, joissa taloudelliset riskit ovat suuret. Pelkkä suunnittelu ei kuitenkaan vie asioita maaliin asti. Konkreettinen laivan ja sotilaallisen suorituskykykokonaisuuden rakentaminen vaaditussa aikataulussa ja rakentamisen valvonta luovat edellytykset aloittaa alusten vastaanotto ja aluksilla operointi Merivoimissa.

Reilussa kahdessa vuodessa kolme alusta kävi läpi perusteellisen niin laiva- kuin taistelujärjestelmien teknisen elinkaaripäivityksen. Marraskuun 2018 lopussa tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun alussarjan kolmas peruskorjattu laiva miinalautta Pyhäranta luovutettiin juhlallisin menoin Uudenkaupungin telakalla takaisin Merivoimille. Vuosi on tyypillisesti se aikajänne, jolloin luovutuksen jälkeen asioita käsitellään reklamaatioiden kautta. Vuoden takuuaikana reklamaatioiden määrä puolestaan riippuu siitä, kuinka hyvin ennen rakentamisen aloittamista suunnittelutyö on tehty sekä kuinka lopullinen suunnitelmien mukainen rakentaminen ja rakentamisen valvonta on onnistunut. Reklamaatioiden määrä suhteessa peruskorjauksen laajuuteen on ollut pieni. Projekti on myös viety läpi vaaditussa aikataulussa ja suunnitellussa rahoituskehyksessä. Merivoimien ja Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen näkökulmasta voidaankin todeta, että projekti päätetään erittäin positiivisissa tunnelmissa. Merivoimilla on käytössään kolme vaativiin tehtäviin kykenevää elinkaaripäivitettyä Pansio-luokan miinoittajaa.

´