Hyppää sisältöön

Tehostettua suoja-alueiden valvontaa Suomenlahdella 17.-19.7.

Merivoimat
Julkaisuajankohta 14.7.2020 15.28
Tiedote

Rannikkoprikaati ja Suomenlahden Merivartiosto suorittavat tehostettua suoja-alueiden valvontaa tulevana viikonloppuna Suomenlahden alueella.

Suoja-alueet ovat valtakunnan turvallisuuden ja aluevalvonnan järjestämisen kannalta tärkeitä ja rajoiltaan tarkkaan määriteltyjä Suomen aluevesien osia, joilla laitesukellus ja muu merenkulkuun tavanomaisesti kuulumaton vedenalainen toiminta ovat luvanvaraisia. 

Lisäksi luvanvaraisia toimia suoja-alueilla ovat esimerkiksi poijujen ankkurointi pohjaan, kaapelin lasku tai pohja-ainesten otto ja läjitys. Myös kalastaminen pohjaa laahaavalla tai raskaalla pohjaan ankkuroitavalla pyydyksellä, kuten nuotalla, troolilla tai isorysällä on luvanvaraista.

Suoja-alueilla luvanvaraista toimintaa harjoitettaessa tulee olla mukana valvontaviranomaisen myöntämä lupa ja henkilöllisyystodistus, jotka asianomainen on velvollinen pyydettäessä esittämään valvontatehtävässä olevalle viranomaiselle.

Suomen 18 suoja-aluetta sijaitsevat Suomenlahdella ja Saaristomerellä. Aluevalvontalaissa säädetään suoja alueista ja suoja-alueilla noudatettavista toimintarajoituksista, joiden tarkoituksena on osaltaan varmistaa Suomen alueellinen koskemattomuus. Suoja-alueilla sijaitsee yleensä myös sotilasalue, johon liittyy 100 metrin lähestymiskielto. Alue on merkitty maihinnousun kieltävillä kylteillä. Tämä rajoittaa liikkumista ja ankkurointia alueilla. Suoja-alueet on merkitty suomalaisiin merikarttoihin.

Lue lisää:
Suoja-alueet merialueilla: https://puolustusvoimat.fi/suoja-alueet-merialueilla
Kartat suoja-alueista: https://puolustusvoimat.fi/kartat-suoja-alueista

´