Hyppää sisältöön

Naton miinantorjunta-alusosasto vierailee Helsingissä

Rannikkolaivasto
Julkaisuajankohta 12.5.2017 13.00
Tiedote

Naton miinantorjunta-alusosasto Standing Nato Mine Countermeasures Group 1 (SNMCMG1) saapuu Helsinkiin perjantaina 19. toukokuuta.

. Miinantorjunta-alusosaston komentajana toimii komentaja Johan-Elias Seljamaa Viron merivoimista. Osasto jää Helsinkiin maanantaiaamuun asti, jonka jälkeen ohjelmassa on yhteisiä harjoituksia Suomen merivoimien kanssa. Miinantorjunnan ja merimiestaitojen kouluttaminen sisältyy harjoituksiin.

SNMCMC1-alukset ovat avoinna yleisölle sekä lauantaina 20.5. että sunnuntaina 21.5. klo 10:00 - 12:00 Munkkisaaren laiturissa, osoitteessa Henry Fordin katu 5.

"Alusosasto SNMCMG1 on yksi Naton neljästä monikansallisista, integroiduista, pysyvistä joukoista, jotka näkyvät maailman merialueilla jatkuvana ja konkreettisena muistutuksena sotilasliiton solidaarisuudesta ja yhtenäisyydestä. Odotamme mahdollisuutta yhteisiin koulutus- ja harjoitustapahtumiin Suomen merivoimien kanssa, sillä joukkojen välinen yhteistoimintakyky ja merellisen taktiikan yhteinen osaaminen syntyy vuorovaikutuksen kautta," sanoi SNMCMG1-osaston komentaja Johan-Elias Seljamaa.

Ennen Helsingin vierailuaan osasto osallistui Norjassa, Latviassa ja Virossa järjestettyihin Historical Ordnance Disposal Operations (HOSOPS) tapahtumiin. Kaiken kaikkiaan SNMCMG1-alusosasto on tänä vuonna vieraillut Saksassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Norjassa, Latviassa, Virossa ja nyt Suomessa.

Osasto SNMCMG1 koostuu lippulaivasta ENS Wambolasta ja kolmesta miinantorjunta-aluksesta, joiden nimet ovat HNOMS Hinnoey, HMS Shoreham ja BNS Primula. Osasto kuuluu Naton korkean luokan, korkean valmiuden ja nopean toiminnan joukkoon, (NATO Reaction Force), joka muodostaa erittäin tärkeän Naton suorituskykyjen elementin, kun kyse on taistelualeen eristämisoperaatioista. Silloin kun osasto ei ole Naton aktiivisessa käytössä, SNMCMG1 osallistuu erilaisiin monikansallisiin harjoituksiin ja harjoittelee yhdessä Naton jäsenmaiden ja kumppanuusmaiden kanssa.

Taustatietoa

Osasto muodostettiin ensimmäisenä Naton pysyvänä osastona Belgian Ostenden satamassa toukokuun 11. päivänä vuonna 1973 ja sen nimeksi tuli Standing Naval Force Chanel, koska se toimi niin kutsutun Englannin kanaalin joukon komentajan alaisuudessa. Pysyvän osaston asettamisen tarkoituksena oli taata navigoinnin turvallisuus sekä turvata alusten lähestymiset satamiin Englannin kanaalissa ja Euroopan luoteisosissa. Mikäli syntyisi konflikti Varsovan sopimuksen maiden kanssa, osaston oli määrä siirtyä operoimaan Pohjanmerelle Länsi-Saksan yläpuolelle.

Alussa osasto koostui seuraavista valtioista: Iso-Britannia, Saksa, Belgia ja Alankomaat. Näiden lisäksi myös Norja ja Tanska liittyivät tiimiin vuonna 2000 sen uudelleenorganisoinnin yhteydessä. Osaston operointialuetta laajennettiin merkittävästi, ja nimi muutettiin nimeksi Mine Countermeasures Force Northern Europe.

Uusien uhkien määrittely toi lisää uudenlaisia tehtäviä näiden uhkien eliminoimiseksi, mikä johdatti tiimiä kehittymään maailmanlaajuiseksi osastoksi, jolla on kyky operoida melkeinpä missä tahansa maailmankolkassa. Osaston luonteen muutokset ja sen tästä johtuva nimenmuutos NATO Response Force MCM Force Northern Europe -nimeksi hyväksyttiin Naton huippukokouksessa Prahassa vuonna 2002. Osasto on muuttanut

nimensä kaksi kertaa sen jälkeen. Tammikuussa nimeksi tuli Standing NRF Mine Countermeasures Group 1 ja tasan vuosi sen jälkeen nimeä muutettiin Standing Nato Mine Countermeasures Group One muotoon, joka on osaston nykyinen nimi.

Koska osasto koostuu Naton eri jäsenmaiden aluksista, sen komento muuttuu joka vuosi. Vuoden 2016 heinäkuusta lähtien osaston johto on luovutettu Viron merivoimille. Osaston komentajana toimii komentaja Johan-Elias Seljamaa Viron merivoimista.

´