Hyppää sisältöön

Merivoimat on asettanut miinalaiva Uusimaan Naton NRF:n täydentävään joukkopooliin

Merivoimat
Julkaisuajankohta 2.1.2017 11.05
Tiedote

Merivoimat osallistuu Naton nopean toiminnan joukkojen (NATO Response Force, NRF) täydentävän toiminnan joukkopooliin (Follow on Forces group, FFG) puolustusvoimien joukkorekisterin asetetulla miinalaiva Uusimaalla 1.1.2017 alkaen.

Merivoimien alusyksikön osallistuminen kehittää suorituskykyä ja merellisten operaatioiden suunnittelu- ja johtamisvalmiuksia kansainvälisessä toimintaympäristössä. Osallistuminen on osa sotilaallisen kriisinhallintavalmiuden kehittämistä.

Suomen NRF -osallistumisen yleisenä päämääränä on kehittää puolustusvoimien suorituskykyä, yhteensopivuutta sekä uskottavuutta. NRF:n osallistuminen on osa sotilaallisen kriisinhallinnan suorituskykyjen kehittämisen kokonaisuutta.

Poolivaiheessa osasto kuuluu NRF:n täydentävään joukkopooliin. Poolivaiheen ajan merivoimat ylläpitää alusyksikön perustamisvalmiutta ja valmistautuu lähettämään sen tehtävään merivoimien kriisinhallintajoukkona sotilaallisesta kriisinhallinnasta säädetyn lain mukaisesti 60 vrk:ssa kansallisesta päätöksestä. NRF-valmiuteen asettaminen ei merkitse automaattisesti Suomen osallistumista Naton johtamaan operaatioon, sillä operaatioon osallistuminen vaatii aina Suomen poliittisen johdon päätöksen.

Poolivaihetta on edeltänyt vuonna 2016 NRF-konseptin mukainen valmistelu- ja harjoitusvaihe, jolloin miinalaiva Uusimaa osallistui erillisen suunnitelman mukaisiin kansallisiin ja kansainvälisiin harjoituksiin. Vuoden aikana toteutettiin alukselle Naton rauhankumppanuusmaiden operatiivisen suorituskykykonseptin arviointi- ja palauteohjelman mukainen yksikön Nato-arviointi tasolla 2 (NEL2) Noble Mariner 16 -harjoituksessa, joka järjestettiin Irlannin ja Ison-Britannian aluevesillä.

Arviointi on voimassa neljä vuotta, ellei alus osallistu välillä Nato-johtoiseen operaatioon. Miinalaiva Uusimaa on Nato-arvioitu viimeksi vuonna 2012 ja todettu valmiiksi operaatioihin.

Suomi on osallistunut NRF:n täydentävän toiminnan joukkopooliin vuodesta 2012 alkaen. Miinalaiva Uusimaan osallistuminen joukkopooliin kestää vuoden 2017 loppuun.

Edit 3.1.2017 Kirjoitusvirhe korjattu.

´