Hyppää sisältöön

Merivoimat mukana Balex Delta -öljyntorjuntaharjoituksessa

Rannikkolaivasto
Julkaisuajankohta 21.6.2016 9.54
Tiedote

Merivoimat ja Suomen ympäristökeskus (SYKE) osallistuvat 21.–22. kesäkuuta 2016 Itämeren maiden yhteiseen Balex Delta -öljyntorjuntaharjoitukseen Klaipedan edustan merialueella Liettuassa. Harjoituksen johtaa Maritime Rescue Coorindation Centre of the Lithuanian Navy. Merivoimilta harjoitukseen osallistuu Rannikkolaivaston öljyntorjunta-alus Hylje.

Harjoitus on osa Itämeren suojelusopimuksen mukaista yhteistyötä. Harjoitukseen osallistuu yhteensä 15 öljyntorjunta-alusta kahdeksasta Itämeren rantavaltiosta. Harjoituksen tavoite on harjoitella monikansallisen öljyntorjuntaosaston toimintaa ja testata maiden välistä hälytysjärjestelmää.

Kaiken kaikkiaan harjoitukseen osallistuu lähes 400 henkilöä, joista runsaat 200 on torjunta-alusten miehistöä. 120 henkilöä osallistuu rannan puhdistusoperaatioon, joiden lisäksi tarkkailijoita on noin 50.

Balex Delta-harjoituksia on järjestetty jo 1980-luvun lopulta saakka. Suomi on toiminut isäntämaana kolmesti, seuraavan kerran Balex Delta järjestetään Suomessa vuonna 2021.

Lue lisää harjoituksesta: Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet

´