Hyppää sisältöön

Uusimaa 17 -harjoitus päättyi - merivoimat

Merivoimat
Julkaisuajankohta 4.12.2017 13.12
Tiedote

Puolustusvoimien pääsotaharjoitus Uusimaa 17 on päättynyt. Harjoituksen tavoitteena oli testata pääkaupunkiseudun maa-, meri- ja ilmapuolustuksen valmiutta ja yhteistoimintaa nopeasti kehittyvän sotilaallisen kriisin varalta.

Merivoimilla oli harjoituksessa omat merelliset harjoituskokonaisuudet, joissa päästiin harjoittelemaan merivoimien ydintehtävää; merellisten hyökkäysten torjuntaa. Merivoimien harjoituksen johti merivoimien komentaja, vara-amiraali Veijo Taipalus:

- Nopeasti kehittyvässä tilanteessa painottuu sujuva yhteistyö merioperaatioiden suorittamisessa  kaikkien puolustushaarojen, puolustusvoimien laitosten  ja eri viranomaistenkin välillä.

Harjoituksen alussa ensimmäiset kolme päivää oli niin sanottua hybridivaihetta, jossa harjoiteltiin viranomaisyhteistyötä. Merivoimat harjoittelee säännönmukaisesti  Rajavartiolaitoksen merivartiostojen kanssa lähes jokaisessa harjoituksessa ja merellisten toimijoiden yhteistyöllä (METO) on jo pitkät perinteet.

METO:n on ainutlaatuinen toimintamalli, jonka tavoitteena on ollut kehittää merellisen toiminnan tehokkuutta, lisätä tuottavuutta ja vähentää kustannuksia. Yhteistyössä on mukana tänä päivänä Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos, Trafi ja Liikennevirasto.

Harjoitus eteni suhteellisen vaativissa keliolosuhteissa ja vaikutti jonkin verran harjoituksen kulkuun.

- Merivoimissa toimitaan  palvelusturvallisuus edellä. Harjoituksen olosuhteet olivat vaativat, mutta suunniteltu toiminta kyettiin toteuttamaan palvelusturvallisesti. Tämä on osoitus merivoimien henkilöstön korkeasta ammattitaidosta, toteaa vara-amiraali Taipalus.

Merivoimien suorituskyvyt koostuvat merimiinoittamisesta, pintatorjunnasta, sukellusveneentorjunnasta, ilmatorjunnasta ja miinantorjunnasta, joita tukee tunnistettu yhtenäinen tilannekuva. Merellinen torjuntakyky koostuu myös henkilöstön osaamisesta, jota rakennetaan kouluttamalla ja harjaannuttamalla henkilökuntaa, reserviläisiä ja varusmiehiä poikkeusolojen tehtäviin. Uusimaa 17 harjoituksessa reserviläisten kouluttamisella oli merkittävä osuus ja reserviläisiä koulutettiin niin maalla, merellä kuin esikunnissakin.

Vara-amiraali Taipaluksen mukaan reserviläisten sitoutuminen harjoitukseen on ollut vaikuttavaa:

- Uusimaa 17 -harjoitus on osoittanut, että merivoimat kykenee täyttämään tehtävänsä ja on valmiina vuoden jokaisena päivänä.

Kuva: Combat Camera, Samuli Haapala

5.12.2017 Edit: Kieliversio RU lisätty.

 

´